Triac Carbon Skate 550x90

Veerpalu puolustaa edelleen syyttömyyttään

Viron liian suurista kasvuhormoniarvoista kiinni jäänyt hiihtäjä Andrus Veerpalu puolustaa edelleen syyttömyyttään. Viime perjantaina Veerpalu luovutti FIS:lle uutta materiaalia syyttömyytensä puolesta. Samalla Veerpalu toivoo, että hänet vapautettaisiin doping-syytöksistä.

Andrus Veerpalu antoi positiivisen doping-näytteen 29. tammikuuta Otepäässä. Helmikuussa Veerpalu ilmoitti hiihtouransa päättyneen, eikä osallistunut Oslon MM-kisoihin sairauteen ja vammoihin vedoten. Veerpalun B-näytekin osoittautui positiiviseksi 5.–6. huhtikuuta, jolloin asia tuli julkisuuteen.

Veerpalu on koko ajan kiistänyt syyllisyytensä ja nyt hän on kerännyt lausuntoja lääkäreiltä ja alan asiantuntijoilta osoittaakseen, ettei käytössä oleva testimenetelmä ole riittävän luotettava ja että hänen testitulokselle löytyy luonnollinen selitys. Veerpalun tapauksessa hänen HGH-arvot olivat liian korkeat. Veerpalu on palkannut myös virolaisen tähtijuristin Aivar Pilvin puolustamaan oikeuksiaan.

Veerpalun tapaus käsitellään Slovenian Ljubljanassa 5. kesäkuuta. Veerpalu päättää lähiaikoina saapuuko hän itse paikalle, vai osallistuuko hän videolähetyksen ja puhelimen välityksellä kuultavaksi. Myös Viron kansa uskoo Veerpalun syyttömyyteen. "Uskomme Andrus Veerpalua" nimisessä facebookryhmässä oli sunnuntaina yli 68 000 jäsentä.

Lähde: Längd.se

Triac Carbon Skate 550x350

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France italy

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama