S5 Pro 550x90px

Edes yksi massahiihto huippuolosuhteissa – Lapponia starttaa huomenna

Olos on valmis ottamaan Lapponian hiihtäjät vastaan. Kuva: Hevoskuuri.fi

Olos on valmis ottamaan Lapponian hiihtäjät vastaan. Kuva: Hevoskuuri.fi

Talvi ei ole tänä vuonna suosinut kotimaisia massahiihtoja. Jos tapahtumaa ei ole peruttu, on jouduttu tekemään muutoksia reittiin. Toisin on huomenna starttaavassa Lapponia-hiihdossa, joka hiihdetään unelmaolosuhteissa.

Lunta Oloksen maastoissa on noin 70 senttimetriä, ladut ovat huippukunnossa ja sääennusteen mukaan aurinko hellii 560 osanottajaa viikon aikana lähes jokaisena päivä.

Miesten puolella Kari Varista, Mikko Koutaniemeä ja Ristomatti Hakolaa on haastamassa useita hyviä kansallisen tason hiihtäjiä. Naisten puolella voitosta kamppailevat Mari Laukkanen ja hyvin pitkillä matkoilla esiintynyt Sini Alusniemi.

Keimiön Kiekerö avaa pelin

Lapponia-hiihdossa hiihdetään maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Kisakilometrejä tulee yhteensä 190, kaikki vapaalla hiihtotavalla.

Maanantain 60 kilometriä pitkä kisa kantaa nimeä Keimiön Kiekerö. Sekä lähtö, että maali ovat Oloksella. Päivän kovin nousu noustaan noin reitin puolivälissä, kun osallistujat kapuavat ylös Sammaltunturin ja Mustavaaran välisen harjanteen.

- Jerisjärveltä alkaa noin kahdeksan kilometriä pitkä hivuttava nousu kohti Sammaltunturia. Nousumetrejä kertyy noin 210 ja jyrkkä loppuosa noususta on pituudeltaan noin 2,8 kilometriä, kertoo vuodesta 1992 Lapponiassa monessa eri roolissa mukana ollut ja loppusyksystä IT-miljonääri Paul Bragielin valmentajana maailman mainetta niittänyt Heikki Haapamäki.

Maanantai on usein ollut ratkaiseva päivä Lapponian kokonaisvoiton kannalta.

- Perinteisesti Lapponian suurimmat erot ovat tulleet ensimmäisenä päivänä. Harvan jalat ovat tottuneet Lapponian vaatimaan lihaskestävyysrasitukseen ja tämän takia eroja on tullut usein enemmän kuin muina päiviä, sanoo Haapamäki.

Kuntohiihtäjille Haapamäki suosittelee maltillista alkua. Heti lähdön jälkeen on kiusaus liian vauhdikkaaseen alkuun, kun paikkoja haetaan nousemalla palan matkaa laskettelurinteen reunaa.

- Järkevä vinkki kuntohiihtäjälle on, että ennen Sammaltuntuirn nousua ei saisi tuntua missään vaiheessa pahalta. Muuten voi tulla pitkä loppumatka, vinkkaa Haapamäki.

Voitelun suhteen Haapamäki kehottaa ottamaan huomioon kuivan lumen.

- Vaikka lämpötila nousisi plussan puolelle ja lumi olisi alhaalla karkeampaa, niin ylhäällä lumi on erittäin kuivaa. Kuiva lumi ja vitikeli tunturissa on se, mitä moni etelän hiihtäjä ei osaa ottaa voitelussaan huomioon, näkee Haapamäki.

Lapponialle tyypillistä ja erikoista ovat pitkät laskut, joissa nopeus voi olla jopa useita kilometrejä yli 50 kilometriä tunnissa.

- Lapponiassa virhe voitelussa tarkoittaa jopa 5-8 minuuttia lisää aikaa lopputuloksissa ja siinä piilee yksi Lapponian hienouksista. Onneksi suksien vaihto ei ole sallittu, vaikka sitäkin on joskus kokeiltu, sanoo Haapamäki

Tapahtumasivut: http://www.lapponiahiihto.fi/

-Petri Ikävalko

langrenn.com Sweden United-States-of-America Germany France

Hiihtotekniikka kuntoon!

Premiumsport.fi

JÄMI147

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1