Ikaalisten Nouseva-Voima viides Vasastafettenissa.

vasastafetten200811_introRuotsin parhaimmista juoksijoista koottu Idrottsarrangören Mats Andreason AB juoksi kisan ylivoimaiseen voittoon. Joukkue oli kerännyt mukaan muun muassa neljä Ruotsin 10000 metrin kahdeksan parhaan listalta.

vasastafetten200811Nouski viides Vasastafettenissa. Kuva: Hevoskuuri.fiRuotsin parhaimmista juoksijoista koottu Idrottsarrangören Mats Andreason AB juoksi kisan ylivoimaiseen voittoon. Joukkue oli kerännyt mukaan muun muassa neljä Ruotsin 10000 metrin kahdeksan parhaan listalta.

Viime vuoden kakkonen Ikaalisten Nouseva-Voima oli tällä kertaa viides. Pyörällä Välimereltä Säleniin saapunut Heikki Siivari vaihtoi avauksesta yhdeksäntenä. Toisella osuudella Topi Anjala oli osuuden nopein ja nosti joukkueen neljänneksi. Tämän jälkeen sijoitus pysyi suunnilleen samana ja ankkuri Henri Taanila juoksi maaliin viidentenä.

Voittajajoukkue karkasi muilta viidennellä osuudella. Eroa kakkoseen oli maalissa lopulta yli kymmenen minuuttia. Kakkossijasta käytiin tiukka kamppailu aivan loppuun asti. Ankkuriosuudella Team Nonamen Albert Mollen oli vahvin tuoden joukkueensa toisena maaliin.

Vaikka sijoitus tippui viime vuodesta, oli joukkue tyytyväinen juoksuunsa. Kilpailu koventui viime vuodesta, kun kaksi yritystä oli sponsoroinut Ruotsin maajoukkuetason juoksijoita viivalle.

- Joukkueen suoritus oli hyvä, paransimme viime vuoden aikaa, huolimatta kovista olosuhteista ja pehmenneestä urasta huolimatta. Olimme paras puhdas seurajoukkue, kommentoi joukkueenjohtaja Vesa Taanila kilpailun jälkeen.

Suunnistajista edelle ehtivät neljänneksi juosseet IFK Morasin suunnistajat, mutta osa heidänkin juoksijoista oli lainattu toisista suunnistusseuroista.

patana200811Mikko Patana kuudennella osuudella. Kuva: Hevoskuuri.fiKymmenosuuksinen Vasastafetten noudattelee Vasaloppetin reittiä. Lähtö tapahtui Sälenistä kello 8. Osuuksien pituudet sekä luonne vaihtelevat reitin varrella. Småganin reilu 14 kilometrin toinen osuus sekä Evertsbergin 15 kilometrin kuudes osuus ovat reitin pisimpiä ja ne kulkevat pääosin metsäisiä pikkupolkuja sekä pitkospuita pitkin. Kisan lyhin osuus on neljän kilometrin osuus, joka juostaan lähes kokonaan alamäkeen. Pääsääntöisesti reitti noudattelee Vasaloppetin hiihtolatupohjia. Viimeisillä osuuksilla on tarjolla tasaisempaa reittiä jopa asfalttialustalla. Tänä vuonna voittajan aika oli lähes tismalleen viisi tuntia.

Reitin alusta vaihteli pienistä poluista asvalttiin ja pehmeästä hakkeesta pitkospuihin.

- Joillakin osuuksilla nähtiin, etteivät juoksijat pärjää suunnistajille ja hiihtäjille, kun alusta on pehmeä, kalteva ja kivinen. Esimerkiksi toisella osuudella Topi Anjala voitti parilla minuutilla viime vuonna EM-kisojen vitosella mukana olleen Johan Wallersteinin.

Kilpailuun osallistui yhteensä 419 joukkuetta. Tapahtumalla on vahvasti Jukolan Viestistä tuttu tunne, jossa valtaosa joukkueista on työ- suku- ja kaveriporukoita huippujoukkueiden taistellessa voitosta hieman edellä. Vasastafetten lähetetään myös radiosta, jossa kilpailua seurataan sekä kärjen osalta, että sen takana. Nouskilaiset olivat erittäin tyytyväisiä tapahtuman järjestelyihin.

- On nautittavaa osallistua tällaiseen tapahtumaan, joka on viimeisen päälle järjestetty. Tämä on lisäksi varsin sopivan matkan päässä Etelä-Suomesta, joten ihmetellä sopii, jos täällä ei nähdä jatkossa enempää suomalaisjoukkueita, mietti Taanila

Pääosa Nouskin juoksijoista jää vielä leireilemään Sälenin tunturimaastoihin. Oppia otetaan muun muassa vuoden 2008 Oringenin upeista maastoista. Heikki Siivari jatkaa matkaansa pyörällä Taalainmaalta Ahvenanmaalle ja takaisin Suomeen.

>>Tulokset


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama