Tavoitteensa polkujuoksun MM:issä täyttänyt Henri Ansio: ”Nesteen kulutus tuli aliarvioitua”

Suomen joukkuetta yhdessä Ruotsin joukkueen kanssa. Fritjof Fagerlund keskellä ja Henri Ansio vasemmalla. Kuva: Salomon-Suunto Racing Team

Suomen joukkuetta yhdessä Ruotsin joukkueen kanssa. Fritjof Fagerlund keskellä ja Henri Ansio vasemmalla. Kuva: Salomon-Suunto Racing Team

Seuraavana suomalaisen mielessä 100 kilometrin MM-kilpailut.

Henri Ansio teki erinomaisen tuloksen polkujuoksun MM-kilpailuissa Portugalissa oltuaan 85 kilometrin erittäin mäkisellä reitillä 14:s. Tosin ajanottojärjestelmässä hänen sijoituksensa on 15, joten tilanne voi vielä elää. Kilpailun voitti Luis Hernando ajalla 8.20.26. Ansion loppuaika oli 9.22.58.

Kestävyysurheilu.fi tavoitti väsyneen, mutta tyytyväisen Ansion myöhään lauantai-iltana puhelimitse.

Lauantain paras suomalaisjuoksija antaisi suorituksesta itselleen arvosanaksi 9+. Eli hyvä veto, mutta pientä parannettavaa jäi.

- Tavoite oli kuitenkin 20 parhaan joukkoon ja tunti kärkeen. Maalissa sijoitus oli 14 ja ero voittajaan 1.02, niin pitäähän sitä tyytyväinen olla, Ansio totesi.

Nestettä kului

Kilpailu lähti käyntiin aamuvarhaisella ja pimeässä. Juoksijat etenivät ensimmäisen kolmanneksen otsalampuilla.

- Ensimmäiset 30 kilometriä juoksin kärjen mukana, meitä oli siinä yhdessä 10 tai 15 juoksijaa. Sen jälkeen alkoi pitkä mäki. Siinä alkoi reisissä tuntua ja joutui antautumaan kärjelle, Ansio kertoo.

Tämän jälkeen suomalaisen meno oli melko yksinäistä. Toisinaan hän ohitti juoksijan ja välillä joku tuli takaa ohi. Tasaisilla ja alamäissä meno oli hyvää, mutta kuten ennakkohaastattelussa Ansio kertoi: pitkät ylämäet olivat vaikeita.

- Niissä huomasi, että mäkitreenit ovat olleet vähissä.

Säätila koetteli mäkiä kolunneita kilpailijoita. Lauantaina Pohjois-Portugalissa oli 25 astetta lämmintä, eikä tuulen virettäkään. Nestettä vaadittiin jopa enemmän kuin sitä oli mukana.

- Olosuhteet olivat sellaiset, että nesteen kulutus tuli aliarvioitua. Pisimmässä ylämäessä nesteet loppuivat ja kiipeäminen mäen päälle meni hoiperteluksi. Vesipiste oli mäen päällä ja sen jälkeen fiilikset muuttuivat ihan täysin, Ansio kuvaili.

Alamäkiosuuksilla meno oli jälleen hyvää. Tosin 60 kilometrin kieppeillä Ansio sai matkamuistoksi naarmun poskeensa ja ruhjeita käteensä, kun hän haki tuntumaa maan pinnasta.

- Se oli ihan helppo alamäkipätkä kun jalka tökkäsi. Menin kyynärpää ja poski edellä maahan. Kaatuminen meni aikalailla väsymyksen piikkiin, hän kertoi lisäten, etteivät vammat ole vakavia.

TrailMMProfiiliReitin profiili.

Jännittävä loppu

Ennakkohaastattelussa Ansio kertoi lähtevänsä haastamaan ruotsalaisia. Niinpä Fritjof Fagerlund jäi kuin jäikin taakse. Viiden tunnin jälkeen ruotsalainen oli lähes 15 minuuttia Ansion takana, mutta Fagerlund on tunnettu vahvasta lopetuksesta. Tälläkin kertaa lopetus oli kova, mutta eroa suomalaiseen jäi vielä nelisen minuuttia.

- Fritjoff kertoi, että oli nähnyt minua jo lopun pitkillä ja suorilla osuuksilla, muttei saanut kiinni, suomalainen kertoi.

Fagerlund itse oli tyytyväinen, että ylipäätänsä selvisi radasta läpi.

- Tämä oli kova päivä, monin paikoin oli hirvittävän kuuma. Painoin menemään sen minkä pystyin ja yritin juoda niin paljon kuin kroppa vain otti vastaan. Tällaisessa kilpailussa pitää onnistua taktiikassa, erityisesti ensimmäisellä 30 kilometrillä pimeässä otsalampun valossa ja sen jälkeen jyrkissä nousuissa vuorilla. Mutta olen tyytyväinen, että kestin tämän, Fagerlund totesi Ruotsin yleisurheiluliiton tiedotteessa.

PenedaGerezPeneda-Gerezin maisemia, jossa MM-kilpailu käytiin. Kuva: Gabriel González/Creative Commons

Vaikka Fagerlund pysyikin takana, olivat Ansion viimeiset kilometrit vielä yhtä taistelua. Vain viitisen kilometriä ennen maalia hän ohitti italialaisjuoksijan, joka jäi roikkumaan suomalaisen tuntumaan. Vaikka italialainen ei pääsyt ohi, yritti portugalilaisjuoksija vastaavasti vielä loppusuoralle yhdessä Ansion kanssa.

- Mitään hirveää kiriä ei tarvinnut ottaa, mutta ei siinä loppusuoralle voinut tuulettamaankaan jäädä, Ansio kuvasi.

Satasen MM-kilpailut seuraavaksi

Ensi viikolla Ansion harjoitusohjelmassa on kevyt viikko.

- Tiistaina tai keskiviikkona käyn ensimmäisen lenkin tekemässä. Kyllähän tämä vetää paikat kankeaksi.

Sitten alkaa valmistautuminen 100 kilometrin MM-kilpailuihin, jotka käydään neljän viikon päästä Espanjassa. Suomalainen uskoo palautuvansa seuraavaan MM-starttiin ja haastavansa myös siellä Frtjof Fagerlundin.

- Ei tämä tietenkään optimaalinen tilanne ole. Aika pitkä kausihan tästä tulee, kun talven puolelle menee, Ansio totesi.

Kestävyysurheilu.fi palaa vielä muiden suomalaisten sijoituksiin, jahka niistä saadaan lopullinen varmuus. Esimerkiksi naisten sarjassa Jaana Leivo oli upeasti arviolta 18:s.

-Juho-Veikko Hytönen

Linkkejä tuloksiin ja seurantaan

inov arctic jattiboxi

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama