Jarkko Järvenpää suosikkina lauantain SM-maantiejuoksuun: "Isoimpia tavoitteita koko vuodelle"

Kuva: Deca Text&Bild

Kuva: Deca Text&Bild

Vuoden 2004 jälkeen Lahden Ahkeran Jussi Utriainen on hävinnyt maantiejuoksun SM-kilpailussa vain Obed Kipkuruille ja Lewis Korirille. Lauantaina Espoossa Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää aikoo liittyä tuohon joukkoon ja kukistaa niin Utriaisen kuin kisan muut kärkinimet.

- Mestaruus on minulle isoimpia tavoitteita koko vuodelle, Järvenpää sanoo Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Kilpailu juostaan Espoossa Tapiolan Urheilupuistossa ja sen lähiympäristössä. Miesten ja naisten matka on puolimaraton, joka koostuu kuudesti kierrettävästä 3,3 kilometrin peruslenkistä ja reilun kilometrin lisälenkistä. Reitti on nopea, mikä sopii myös ratajuoksijana viihtyvälle Järvenpäälle.

- Olen saanut talvella tehtyä ne treenit, jotka on pitänyt. Olen myös osannut tehdä ne niin, että jalat ovat pysyneet kunnossa, Järvenpää sanoo.

Vuosi sitten Jyväskylässä Järvenpää lähti SM-maantiekisan vauhdinpitäjäksi ja karkasi muilta Utriaisen kanssa. Noin 12 kilometrin jälkeen Utriainen alkoi tehdä eroa ja Järvenpää tuli maaliin toisena. Keulapaikka heti alkumatkasta ei silti ole poissuljettu vaihtoehto lauantaina.

- Se on joskus hyvä taktiikka, kuten viime vuonna, kun voitin SM-maastoissa. On minulla toiminut kyttäystaktiikkakin, Järvenpää miettii.

- Nyt on jaloissa ennätyskunto, ja joskus kun on hyvä kunto, ei viitsi heittää sitä hukkaan kyttäämällä. Toisaalta SM-maastot ovat nyt vain parin viikon päässä, eli vähän turhan lähellä, juoksija puntaroi eri vaihtoehtoja.

Leskinen: Järvenpää suosikki, Utriainen haastaja

Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkö Antti Leskinen nostaa Järvenpään Espoon juoksun suosikiksi. Yhdentoista SM-maantiemestaruuden Utriainen on Leskisen silmissä haastaja.

- Kärkitaistoon ovat tarjolla myös maratonin hallitseva Suomen mestari HKV:n Aki Nummela sekä loukkaantumisen jälkeen kisoihin palaava Jyväskylän Kenttäurheilijoiden Jaakko Nieminen ja Turun Weikkojen Tuomas Jokinen, Leskinen sanoo.

- Jussi (Utriainen) on aina kova. Hän on puolimaratonin SE-mies, ja osaa juosta hyvin vähän huonompikuntoisenakin. Toivotaan, että se voittaa kellä on paras kunto, Järvenpää tuumii.

HyrylainenAnneMariAmsterdamEMDecaAnne-Mari Hyryläinen. Kuva: Deca Text&Bild

Hyryläinen naisten suosikki

Naisten puolimaratonin SM-taiston suosikki on Lontoon MM-maratonille jo valittu Anne-Mari Hyryläinen, joka juoksi talvella Arabiemiraateissa matkan ennätykseen 1.12.27.

Hyryläisen ohellaan kisan kärkinimiin kuuluvat New Yorkissa 200 metrin radalla hiljattain hallimaratonin 2.42.30 juossut KU-58:n Laura Manninen, pitkää uraansa päättelevä Forssan Salaman huippujuoksija Annemari Kiekara sekä mestaruutta puolustava Espoon Tapioiden Hanna Jantunen.

- Jos kisaan haetaan mustaa hevosta, nostaisin sellaiseksi Viipurin Urheilijoiden Nina Chydeniuksen, joka tekee paluuta äitiysloman jälkeen, sanoo SUL:n valmennuspäällikkö Antti Leskinen.

Espoossa juostaan myös 19- ja 17-vuotiaiden 10 kilometrin kilpailut.

Kilpailun aikataulu, linkki reittikarttaan, osallistujalistat ja kilpailun ratkettua tulokset tästä.

Premiumsport.fi

JÄMI147