sealskinz panoraama

Topi Raitanen ennätyksellään neljäs Universiadeissa

Topi Raitanen. Kuva: Deca Text&Bild

Topi Raitanen. Kuva: Deca Text&Bild

Topi Raitanen juoksi neljänneksi ennätyksellään ja kesän kotimaisella kärkiajalla 8.37,42 Universiadien 3000 metrin esteissä Taipeissa. Kisan voitti Puolan Krystian Zalewski ajalla 8.35,88.

Raitaselle, 21, neljäs sija oli toinen kuluvan kesän kansainvälisistä arvokisoista. Hän oli samalla sijalla myös 22-vuotiaiden EM-kisoissa Puolan Bydgoszczissa.

- Ennätys tuli ja arvokkaita päänahkoja. Se oli hieno juttu, mutta tämä oli kyllä viimeinen kerta, kun oli neljäs. Se sijoitus ei lämmitä, Raitanen tunnusti Suomen Urheiluliiton tiedotteessa.

Taipein kisa juostiin 32 asteen helteessä, mutta kisan alussa sateen kastelemalla radalla. Vaikka estematkalta jäivät alkuerät pois, kovia menohaluja ei ollut kellään.

Raitanen teki hitaan alun jälkeen ratkaisun ja nousi veturiksi, kunnes 600 metriä ennen maalia tuli kisan kärkimiehiä takaa ohi. Raitanen ehti jo pudota sijoille 6-7, mutta kiri lopulta neljänneksi.

- En ollut tarpeeksi vahva, että olisin pysynyt vauhdissa, kun takaa tuli kärkimiehiä ohi, mutta viimeinen 200 metriä kulki hyvin, Raitanen sanoi.

Taipeissa mitali ei jäänyt järin kauas. Algerian Ali Messaoudi oli kolmas ajalla 8.37,42. Etelä-Afrikan Ranto Mokopane ehti maaliin ajassa 8.36,25 ja oli toinen.

Solomon vastassa Tukholmassa

Ennen Taipein kisaa Raitasen ennätys oli Vaasassa juhannuksena EM-joukkuekilpailussa juostu 8.39,89.

- Ennätyksessä on vielä varaa parantaa. Tämä ei ollut mikään optimaalinen juoksu. Alkuun tuli niin hitaita kierroksia, Raitanen sanoi.

Raitasen seuraava kilpailu on viikonvaihteen Ruotsi-ottelu, jossa Ruotsin kärkimiehenä on 8.28,86 tällä kaudella juossut Napoleon Solomon.

- En pitäisi pahana, vaikka siitä tulisi vauhtijuoksu. Solomon on kovassa iskussa, mutta en ole usein ruotsalaisille hävinnyt. Siitä tulee hyvä kisa.

Tulokset

vaarojen maraton jattiboxi


Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama