Ruotsin joukkue Suomen kaatoon yleisurheilumaaottelussa – Meraf Bahta juoksee kaksi hyvin erilaista matkaa

Meraf Bahta Lontoon MM-kisojen 1500 metrillä. Kuva: Deca Text&Bild

Meraf Bahta Lontoon MM-kisojen 1500 metrillä. Kuva: Deca Text&Bild

Ruotsi julkisti Suomen tavoin joukkueensa viikonloppuna käytävään yleisurheilumaaotteluun. Maaottelu käydään Tukholman olympiastadionilla lauantaina ja sunnuntaina.

Urheilijat antoivat viimeiset näyttönsä kunnostaan viikonlopun Ruotsinmestaruuskilpailuissa Helsingborgissa, jonka jälkeen joukkue nimettiin. Päävalmentaja Karin Torneklint lähtee kaatamaan Suomea luottavaisena.

- Tuntu hyvältä lähteä tällaisella joukkueella Suomi-otteluun. Moni teki kauden parhaan tuloksen mestaruuskisoissa viikonloppuna ja näytti monen olevan hyvässä kunnossa. Kakki ovat valmiita taistelemaan jokaisesta sijasta ja pisteestä sekä kamppailemaan uudesta tuplavoitosta, Torneklint totesi Ruotsin yleisurheiluliiton sivuilla.

Juoksumatkoilla yksi sinikeltaisten kirkkaimmista tähdistä on Meraf Bahta, joka juoksi Lontoon MM-kisojen 1500 metrillä yhdeksänneksi.

Ruotsi-ottelussa Bahta urakoi poikkeuksellisen laajalla skaalalla, kun naisen ohjelmassa on lauantaina 800 metriä ja sunnuntaina 10 000 metriä.

Ruotsin yleisurheilumaajoukkue Suomi-Ruotsi-maaotteluun 2.-3.9.2017

Juoksijat 800 – 10 000 metriä

Miehet

800m

Andreas Kramer 97 Sävedalens AIK
Andreas Almgren 95 Turebergs FK
Joakim Andersson 92 IFK Trelleborg

1500m

Andreas Kramer 97 Sävedalens AIK
Andreas Almgren 95 Turebergs FK
Elmar Engholm 92 Hässelby SK

5000m

Daniel Lundgren 85 Turebergs FK
Jonas Leanderson 91 Malmö AI
Napoleon Solomon 94 Turebergs FK

10000m

Mikael Ekvall 89 Strömstad LK
David Nilsson 87 Högby IF
Gabriel Steffensen 96 Mölndals AIK

3000m ej

Robin Lindgren 90 Örgryte IS
Napoleon Solomon 94 Turebergs FK
Vidar Johansson 96 Sävedalen AIS

10 000 m kävely

Anders Hansson
Perseus Karlström
Christer Svensson

 

Naiset

800m
Meraf Bahta 89 Hälle IF
Hanna Hermansson 89 Turebergs FK
Isabella Andersson 97 Turebergs FK

1500m

Isabella Andersson 97 Turebergs FK
Hanna Hermansson 89 Turebergs FK
Linn Nilsson 90 Hälle IF

5000m

Linn Nilsson 90 Hälle IF
Maria Larsson 94 Örgyte IS
Sara Christiansson 97 Sävedalens AIK

10000m

Meraf Bahta 89 Hälle IF
Hanna Lindholm 79 Huddinge AIS
Malin Liljestedt 80 Spårvägens FK

3000m ej

Frida Kristiansson 92 Örgryte IS
Linn Söderholm 96 Sävedalens AIK
Maria Larsson 94 Örgryte IS

5000m kävely

Monica Svensson
Helena Sandmer
Siw Karlström

Koko Ruotsin joukkue on nähtävissä Ruotsin yleisurheiluliiton sivuilta

Suomen joukkue
Suomen kävelijät


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama