550x90

Neljän minuutin haamumailin ensimmäisenä maailmassa alittanut Roger Bannister kuollut

Kuvituskuva. Kuva: Deca Text & Bild

Kuvituskuva. Kuva: Deca Text & Bild

Keskimatkojen maailman eliittiin 1940- ja 1950-luvulla kuulunut brittijuoksija Roger Bannister on kuollut.

Asiasta kertovat useat brittiviestimet kuten BBC.

Bannister tunnettiin parhaiten siitä, että hän alitti ensimmäisenä mailin juoksun neljän minuutin haamurajan, jota oli pitkään pidetty mahdottomana. Ennätysjuoksu nähtiin 6. toukokuuta 1954 Oxfordissa, kun hän kellotti ajan 3.59,4.

Bannister ei saavuttanut urallaan koskaan MM- tai olympiamitaleita, mutta hän voitti Euroopan mestaruuden vuonna 1954 1500 metrillä ja pronssia 800 metrillä neljä vuotta aiemmin.

Juoksu-uransa jälkeen Bannister teki uraa neurologina. Bannister kuoli perjantaina kotonaan Oxfordissa 88-vuotiaana. Hänellä todettiin Parkinsonin tauti vuonna 2011.

-Juho-Veikko Hytönen

550x350

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama