550x90

Saapunki ja Oravamäki kaksoisvoittoon Pontresinan ylämäkikilpailussa

Kuva: Sanna Kullberg

Kuva: Sanna Kullberg

Maija Oravamäki ja Susanna Saapunki olivat kaksi parasta ylämäkijuoksun niin sanotun vertikaalikilometrin kilpailussa Sveitsin Pontresinassa perjantaina.

Vertikaalikilometrillä kilpaillaan muutaman kilometrin reitillä, jossa nousua kertyy nimensä mukaisesti noin kilometrin verran. Perjantaina pituudeltaan 4,6 kilometrin reitillä noustiin ylöspäin 926 metriä. Saapunki voitti Engadin Utracks -nimeä kantaneen kilpailun ajalla 44.30 ja Oravamäki oli kakkonen ajalla 46.14.

Saapunki piti kisaa raskaana ja edellisviikkojen kova harjoittelu tuntui kropassa. Hän oli tosin varautunut vielä jyrkkäpiirteisempään kisaan.

- Sauvat olivat turhat, kun oli yllättävän paljon juoksupätkiä. Kropasta huomasi myös, että en ole saanut vielä tehtyä kovia tehoja, joten kisa oli siinä mielessä hyvä harjoitus. Oli mahtavaa kun Maijakin oli mukana, Saapunki totesi kilpailun jälkeen.

Saapunki kilpailee kolmen viikon kuluttua vertikaalikilometrin maailmancupissa vialä kaksi kertaa kesän aikana. Seuraava startti on kolmen viikon kuluttua Dolomiiteilla.

Oravamäki oli tyytyväinen kakkostilaan.

- Olin positiivisesti yllättynyt, että jaksoin painaa menemään kahden viikon "määrämätön" jälkeen, tänään lauantaina vuorijuoksukilpailuun osallistuva Oravamäki totesi.

-Juho-Veikko Hytönen

Premiumsport.fi

ulvang banneri