550x90

Sara Kuivisto juoksi 1000 metrin SE:n

Kuva: Deca Text & Bild

Kuva: Deca Text & Bild

Sara Kuivisto juoksi Pärnussa 1000 metrin Suomen ennätyksen sunnuntaina.

Kuivisto viiletti käytännössä soolojuoksuna ajan 2.40,81. Sillä hän siirsi historiaan Kaisa Siitosen vuonna 1988 juokseman entisen SE:n 2.41,57.

- Olisi voinut juosta kovempaakin, mutta se verotti, kun vedin juoksua alusta loppuun ja takasuoralla oli kova vastatuuli, Kuivisto sanoi SUL:n tiedotteessa.

Juoksussa piti olla "jänis" eli vauhdittaja, mutta sellaista ei kuitenkaan ollut.

- Ajattelin, että pistelen vaan menemään. Minulla oli kuitenkin tavoitteena juosta Suomen ennätys, Kuivisto sanoi.

Kuivisto ohitti 800 metriä ajassa 2.08, joka oli hitaammin kuin hän oli ajatellut.

- Tavoite oli juosta 800 metriä 2.05:een, mutta tuuli verotti vauhtia, Kuivisto sanoi.

Porvoon Akillesta edustava Kuivisto on aiemmin tällä kaudella juossut 800 ja 1500 metrin ennätyksikseen 2.02,14 ja 4.08,96. Hän kilpailee vielä kerran 800 metrillä ennen elo-syyskuun taitteen Ruotsi-ottelua Tampereella.

- Toivottavasti maaottelussa juostaisiin kovaa, ettei tulisi kyttäysjuoksuja, Kuivisto sanoo.

Helander debytoi 3000 metrin esteissä

Sunnuntaina kotimaassa järjestettiin Kotkan Tähtikisat, jossa Eemil Helander juoksi uransa ensimmäisen 3000 metrin estekisan. Hän teki tuulisessa säässä soolojuoksuna ajan 9.22,86. Tällä ajalla Helander, 17, yltää kesän kotimaan tilastossa viidenneksi.

Premiumsport.fi

ulvang banneri