550x90

Tässä Suomen joukkue PM-maastoihin

Jarkko Järvenpää on PM-maastojoukkueen kärkinimi. Kuva: Kimmo Rönnberg

Jarkko Järvenpää on PM-maastojoukkueen kärkinimi. Kuva: Kimmo Rönnberg

Tampereen Pyrinnön Jarkko Järvenpää on Suomen joukkueen kärkinimi maastojuoksun PM-kisoissa Islannin Reykjavikissa 10. marraskuuta. Suomesta kisoihin osallistuu viisitoista juoksijaa.

Järvenpää voitti viikonvaihteessa ylivoimaisesti PM-maastokatsastuksen Liikuntakeskus Pajulahden maastoissa. Aiemmin tänä syksynä hän on juossut puolimaratonin Kankaanpäässä aikaan 1.06.45.

Reykjavikissä Suomen miesten joukkueessa juoksevat myös Lahden Ahkeran Hannu Granberg, Saarijärven Pullistuksen Jaakko Piesanen ja Nivalan Urheilijoiden Miika Tenhunen.

Pisin meriittilista Suomen joukkueen juoksijoista on Annemari Kiekaralla, 41, joka on jo kertaalleen lopettanut aktiiviuransa. Kevään takareisioperaatiosta kuntoutunut Kiekara oli viikonvaihteen PM-maastokatsastuksessa toinen.

Kiekara, 41, oli edellisen kerran mukana PM-maastoissa 2016. Silloin hän juoksi Norjan Kristiansandissa naisten kilpailussa kolmanneksi. Uransa huippuvuosina Kiekara voitti maastojuoksussa muiden muassa Euroopan mestaruuden.

Kotiranta ja Korkealaakso nuorten kärkinimet

Nuorten sarjoissa Suomen joukkueen kärkinimet Reykjavikissä ovat PM-maastojen katsastuskilpailun voittajat Joensuun Katajan Mika Kotiranta ja Lappeenrannan Urheilu-Miesten Moona Korkealaakso.

Reykjavikissa jaetaan henkilökohtaiset ja joukkuemestaruudet. Kilpailut juostaan pääosin nurmipohjaisella radalla. Miehillä kilpailumatka on 9 kilometriä ja naisilla 7,5 kilometriä. 19-vuotiaiden sarjoissa miesten matka on 6 kilometriä ja naisilla 4,5 kilometriä.

Suomen joukkue maastojuoksun PM-kisoissa Reykjavikissa, Islannissa 10. marraskuuta:

Miehet: Hannu Granberg Lahden Ahkera, Jarkko Järvenpää Tampereen Pyrintö, Jaakko Piesanen Saarijärven Pullistus, Miika Tenhunen Nivalan Urheilijat.
Naiset: Annemari Kiekara Forssan Salama, Klaara Leponiemi Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Ilona Välimäki Uudenkaupungin Kenttäkarhut.
Miehet, 19-v: Leevi Keronen Lempäälän Kisa Yleisurheilu, Mika Kotiranta Joensuun Kataja, Mustafe Muuse Turun Urheiluliitto, Julius Mäkinen Tampereen Pyrintö
Naiset, 19-v: Moona Korkealaakso Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Pinja Kotinurmi Lahden Ahkera, Salla Laukkanen Lahden Ahkera, Astrid Snäll Forssan Salama.

Joukkueenjohtaja: Markku Rimpiläinen
Fysioterapeutti: Aki Rissanen

550x350

Premiumsport.fi

ulvang banneri