550x90

Matti Räsänen harjoittelemassa ja kilpailemassa Yhdysvalloissa

rasanen020311_introViime kaudella ennätyksiään parannellut juoksija Matti Räsänen on tällä hetkellä kilpailemassa ja harjoittelemassa rapakon takana.

rasanen020311Matti Räsänen SM-maastoissa 2010. Kuva: Jarno MaimonenViime vuosi oli Joensuun Katajaa edustavalle Matti Räsäselle onnistunut. Päämatkojen vitosen ja kympin ennätykset kohenivat lukemiin 13.42,6 ja 28.32,84. Näistä jälkimmäinen alitti Barcelonan EM-kisojen tulosrajan, ja avasi Pyhäselän miehelle ensi kertaa portit ulkoratojen arvokisoihin. Vaikka EM-kymppi päättyi pieneen pettymykseen, oli se vain kauneusvirhe Räsäsen muilta osin loistavasti sujuneessa kaudessa. Kajaanin Kalevan kisojen helteissä tuli tuplamestaruus vitosella ja kympillä. Kauden huipensi Ruotsiottelun vitosen voitto kotiyleisön edessä Helsingin olympiastadionilla.

Jaakko Sivonen on valmentanut Matti Räsästä reilut kymmenisen vuotta. Ammattimaisesti harjoitteleva Räsänen juoksee vuodessa noin 6000 kilometriä, ja alkava kausi on hänelle kolmas täysin juoksun ehdoin. Syksyllä Sivosen suojatti aloitti harjoittelun pienen ylimenokauden jälkeen kotimaassa. Vuodenvaihteessa hän leireili kuusi viikkoa Etelä-Afrikassa, ja jatkoi pikaisen kotimaan piipahduksen jälkeen matkaansa Yhdysvaltoihin.

- Joo, nyt ollaan jenkeissä Flagstaffissa reenaamassa. Nelisen viikkoa on reeniä takana ja samanmoinen vielä edessä. Kelit ovat olleet enimmäkseen hyvät, vaikka luntakin on tullut. Flagstaff on viihtyisä pieni kaupunki, missä lenkkimaastot ovat hyvät ja urheilukenttiä useita. Reenit ovat menneet pääosin hyvin täällä, kuten myös koko harjoituskautena. Eikä ole ollut mitään suurempia vaivoja. Pieniä kolotuksiahan aina on, mutta ei mitään vakavampaa, kertoo Räsänen.

Matti Räsänen tykkää pitää kilpailutuntumaa yllä ympäri vuoden. Ennätyskesän jälkeen syksyn harjoituskauden kilpailullisiin välipaloihin kuuluivat maastojuoksut. Trondheimin PM-maastoista oli kotiin tuomisina kahdeksas sija ja Albufeiran EM-maastoissa sijoitus oli 43. Etelä-Afrikan leirin jälkeen Räsänen juoksi 3000 metriä Botnia Games – hallikisoissa. Siellä kolmosen halliennätys parani aikaan 8.04,08, mikä kertoo peruskuntokauden onnistuneen.

Yhdysvalloissa on ulkoratakausi ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Räsäsen ohjelmassa onkin juosta leirillään kaksi ratastarttia: 15.4. 5000m Walnutissa (Mt. SAC Relays) ja vappuna 10 000 Stanfordissa (Payton Jordan).

Yleisurheilijoiden ensi kauden huipentuma on elo-syyskuun vaihteessa käytävät Daegun MM-kisat. IAAF on asettanut A- ja B-rajoiksi 5000 metrille 13.20,00/13.27,00 ja 10 000 metrille 27.40,00/28.00,00.

- Rajat on tosi tiukat, eikä monikaan eurooppalainen ole viime vuosina juossut rajojen alle. Mutta jos kaikki menee hyvin ja harjoitukset onnistuu, tulee hyvä kisa ja hyvä päivä, niin kaikkihan on mahdollista. Kaiken pitää mennä todellakin nappiin! Rajathan on tehty rikottaviksi!

- Tänä kesänä on tarkoitus saada kuntohuippu kesäkuun lopulle, ajatellen vuotta 2012 ja EM-kisoja. Ennätysten parantaminen ja ehjä kausi kuuluvat myös kesän suunnitelmiin, päättää Räsänen raporttinsa rapakon takaa.

Kysymykseen, mikä mahtaisi olla ratajuoksijan hevoskuuri, 28-vuotias Räsänen vastasi näin: - Paljon järkevää ja laadukasta treeniä järkevästi järkevässä suhteessa!

-Jarno Maimonen

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama