sealskinz panoraama

Valmentajagurut huolissaan kotimaisen kestävyysjuoksun tilasta

Rolf Haikkola. Kuva: Jarno Maimonen

Hevoskuurilla oli tilaisuus haastatella kahta kotimaista valmentajagurua, Seppo Nuuttilaa ja Rolf Haikkolaa, Vantaan SM-maratonin yhteydessä järjestetyssä kestävyysjuoksuseminaarissa.

"Nitti" Nuuttila tunnetaan erityisesti triathlonisti Pauli Kiurun valmentajana mutta myös toiminnastaan Suomen Urheiluliiton valmennuspäällikkönä. "Raaka-Rolle" Haikkola puolestaan valmensi Lasse Virénistä nelinkertaisen olympiavoittajan. Huippu-urheilun keskiössä aikanaan toimineet miehet olivat luonnollisesti huolissaan kotimaisen kestävyysjuoksun nykytilasta, mutta eivät nähneet tilannetta aivan toivottamana.

Arvon herrat. Miten näette suomalaisen kestävyysjuoksun tilan?

- Onko sillä joku tila vielä? Kyllä mä rupeen pikku hiljaa miettii miten se voi olla tuollaisessa tilassa. Kyllä siihenkin tarttee jotain taitoa. Noin lyhyessä ajassa on päässyt näin omalle tasolleen. Että pikkuisen on kyllä…, naurahti Seppo "Nitti" Nuuttila.

- On siellä valonpilkahduksia. Meillä nyt on 2000-luvullakin kaksi Euroopan mestaria ja viime kesältä olisi voinut tulla, ellei Sandellsia olisi työnnetty nurin, Ei se niin ehkä synkkä ole, mutta toivomisen varaa on, toppuutteli Rolf Haikkola.

- Synkkähän se ei ole. Ne on edelleen ne kaikki lahjakkuudet jossain olemassa. Mutta se, että miten niitä tällä hetkellä haetaan ja miten niitä valmennetaan, niin se on se ongelma. Eihän se materiaali ole mihinkään muuttunut. Ja kuinka moni vie sen johonkin toiseen urheilumuotoon, kiteytti Nitti Nuuttila.

- Se on se suurin ongelma, täydensi Raaka-Rolle Haikkola.

Nitti peräänkuuluttaa Suomen Urheiluliittoa jalkautumaan kentälle

nuuttilaseppo2012Seppo Nuuttila. Kuva: Jarno MaimonenSeppo Nuuttila oli yhtenä merkittävänä tekijänä nostamassa suomalaista yleisurheilua vuoden 1966 Budapestin EM-kisojen mitalittomasta mahalaskusta 1970-luvun kukoistukseen. Tuon ajan järjestelmästä hän palauttaisi nykypäivään urheilijoiden etsimisen kentältä piirivalmentajien tai muun vastaavan kykyjenetsijän toimesta.

- Sä et voi koskaan yksilöurheilussa valita missä se tällä hetkellä se seuraavien olympiakisojen edustaja istuu ja valmentautuu. Se voi olla Kilpisjärvellä. Se voi olla Turussa. Tai se voi perkele olla Haminassa. Mutta jos sun organisaatios ei niitä löydä, niin ne ei koskaan tule sieltä esiin. Joku ottaa ne sen jälkeen. Silloin kun saatiin tämä uusi järjestelmä vuoden 1966 jälkeen, joka oli edellinen vuosi jolloin arvokisoissa ei tullut mitään. Todettiin se mikä pettää, on se että Urheiluliitolla ei ollut mitään kontaktia kehäkolmosen ulkopuolella. Siihen mitä tapahtuu yleisurheilussa Suomessa, muisteli Nuuttila.

Näinkö on sitten edelleen?

- Ei, näin se ei ollut edelleen. 1970-luvulla, 1960-luvun lopussa kun minä aloitin. Silloin laitettiin organisaatio ihan totaalisesti uusiksi. Ja se perusorganisaatio lähti liikkeelle siitä että maa jaettiin piireihin. Jokaisessa piirissä oli Suomen Urheiluliiton vastaava valmentaja, joka oli yhteydessä seuroihin, järjesti seuran kanssa toimintaa, levitti tietoa et ceteraa. Näistä kavereista 12 oli päätoimisia. Ne oli 24 tuntia seurojen käytössä. Henkilökohtaisten valmentajien koulutus aloitettiin siellä ja se jatkui liiton tarjoamiin lisäkoulutuksiin. Piirivalmennusjärjestelmässä oli omat valmennusryhmät joista otettiin lupaavimmat nuoret ylempiin ryhmiin. Ja piirit hakivat omalta alueeltaan ja toivat meidän eteemme ketä he olivat löytäneet. Jonkinlaista tulosta syntyi.

- Vastaus tänä päivänä. Ei ole yhtään ainutta piirivalmentajaa. Urheiluliitto ei vastaa yhtään kentällä olevaa valmentajaa taloudellisesti eikä rahallisesti. Ainoat jotka saavat palkkaa istuvat Radiokadun yläkerrassa eivätkä valmenna ketään. Voikin kysyä, jos et näe kuin Tikkurilaan saakka, niin Tikkurilan takana on vallan perkeleesti hyviä urheilijoita. Jos ei niitä kukaan hae, niin ei niitä löydy, Nuuttila jyrisi.

- Urheiluliiton tämän hetkinen tila on juuri tässä. Siinä mielessä surullinen tilanne, kuta pidemmälle tämä tilanne menee, niin sitä enemmän tässä ajassa olevia lupaavia urheilijoita hakeutuu johonkin muun urheilun pariin. Koska, jos tästä aloitetaan uudelleen, niin on realistista sanoa, että tulee kahdeksan vuoden tauko ennen kuin voidaan menestystä olettaa. Pärjääminen vaikeutuu koko ajan kun maailmassa pienetkin valtiot menestyvät lisääntyvässä määrin muutamassa lajissa helvetin kovalla valmennuksella. Ja me istutaan täällä ja odotellaan perkele että se yksi menestyjä syntyisi itsestään. Se ei tule ikinä onnistumaan.

Nuuttila peräänkuuluttaa resurssien kentälle kohdentamisen lisäksi Suomen Urheiluliiton jalkautumista Radiokadun kliinisestä toimistosta hien ja tekemisen keskelle urheilukentille ja harjoitustiloihin.

- Parhaimpina vuosina kiersin lukemattomia tilaisuuksia. Paras vuosi oli 280 matkustuspäivää Suomessa. Silloin ehdin myös sitä piirivalmentaja Jouko "Jokkeri" Elevaaraa tapaamaan, hullua jätkää Lapin läänistä, joka kaivoi lumihankien keskeltä miehen, joka neljä vuotta sen jälkeen kun se oli löydetty, meni olympiakisoihin ja otti vitosella ja kympillä kaksi mitalia. Sanoi, että joka jätkällä lumihangen keskeltä oli jonkinlaista mahdollisuutta. Kyllä tämä kaksinkertainen olympiamitalisti oli ylivoimainen näyttö siitä, että tällä äijällä haisi nenänpäässä, että tuossa saattaa jotain olla. Voin sanoa, että varmasti on tässäkin maassa syntynyt vielä häntäkin (Maaninka) kyvykkäämpiä ja parempia urheilijoita paremmissa olosuhteissa. Mutta nyt kun siellä kentällä ei ole ketään, niin sieltä ei tule valitettavasti ketään, päätti Nuuttila.

SUL riutuu rahapulassa

Kuin vastauksena Nuuttilan ilmaan heittämiin ajatuksiin tuorein Suomen Urheiluliiton Huippu-urheilu-uutiset-julkaisu (3/2012) kertoo resurssien niukkuuden pakottavan  Suomen Urheiluliiton toimitusjohtajan Jarmo Mäkelän ja valmennusjohtajan Jorma Kemppaisen hakemaan menestystä riisutulla organisaatiolla.

- Merkittävästi vähemmällä rahalla pitää saada asiat jatkossa sujumaan, mutta MM- ja olympiakisoissa 1-2 mitalia on realismia, ja EM-kisoissa on mahdollisuus jopa parempaan tulokseen, uskoo Jarmo Mäkelä HUU:n mukaan.

Kotikisoihin satsaaminen ja EM-kisoista loppujen lopuksi koituneet tappiot heikentävät Suomen Urheiluliiton taloudellista tilannetta huomattavasti. Haasteena on myös neuvotella alkaneelle olympiadille yhteistyösopimuksia. Kun pienemmillä resursseilla haetaan hyvää tulosta, se tuo isoja muutoksia liiton toimintaan. Mittavin on koko liittojohtoisen valmennusjärjestelmän virtaviivaistaminen.

- Vielä 1990-luvulla jokaisella suurella lajiryhmällä oli SUL:ssa lajipäällikkö ja kaikilla lajeilla omat lajivalmentajansa. Yksikään lajivalmentajista ei tosin saanut palkkaa. He olivat oman toimensa ohella leirejä vetäviä henkilöitä. Nyt koko asetelma muljautetaan päinvastaiseksi. Lajipäälliköiden pestit lakkautetaan ja valmennusjohtaja organisoi koko lajivalmennuksen työstämisen lajivalmentajille, sanoo Mäkelä HUU:n mukaan.

SUL:n riisutumpi valmennusorganisaatio on Mäkelän pitkän ajan visiossa pieni askel kohti tulevaisuutta, jossa lajivalmennus nojaa ammattilaisten pyörittämiin ja ammattivalmentajien kansoittamiin kärkiseuroihin.

-Jarno Maimonen

inov arctic jattiboxi

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama