Juha Väätäinen lyttää huippu-urheilun muutostyöryhmän

vaatainen140411Euroopanmestari Juha Väätäinen ehti antaa kesken eduskuntavaalikampanjan kiireiden haastattelun Hevoskuurille. Hän ottaa kantaa muun muassa huippu-urheilun muutostyöryhmään.

vaatainen140411Euroopanmestari ja kaikkien tuntema tulisieluinen urheilun puolestapuhuja Juha Väätäinen on eduskuntavaaliehdokkaana Helsingin vaalipiirissä. Lehdistössä on pohdiskeltu Väätäisen läpimenomahdollisuuksia. Tämän hetken ennusteiden mukaan perussuomalaiset olisivat saamassa Helsingistä vähintään kaksi paikkaa ja Väätäinen kamppailee Jussi Halla-ahon jälkeen piirin kakkospaikasta yhdessä Markku Uusipaavalniemen kanssa. Viimeisten päivien hektisestä kampanjoinnista huolimatta Julma-Juhalla oli aikaa antaa Hevoskuurille haastattelu.

Huippu-urheilun muutostyöryhmään käytettävät rahat ruohonjuuritasolle ja lajiliittojen byrokratiaa karsittava

Opetusministeriön huippu-urheilun kehittämiseksi perustamasta Huippu-urheilun muutostyöryhmästä on syntynyt paljon keskustelua. Juha Väätäisellä on selvä mielipide asiaan.

– Olen lievästi sanottuna skeptinen muutostyöryhmää kohtaan. Olen sanonut useassa yhteydessä, että projektiin käytetyt rahat olisi pitänyt ohjata esimerkiksi Lontoon olympialaisiin valmistautuville urheilijoille ja heidän valmentajilleen ja tuloksia olisi tullut taatusti! Muutostyöryhmään käytetyillä rahoilla olisi palkannut 80 valmentajaa, ihmettelee Väätäinen.

Väätäinen kummastelee myös huippu-urheilun muutostyöryhmän henkilövalintoja.

– Näistä henkilöistä Korjus ja Pekkala ovat olleet jo aiemmin siinä asemassa, että heillä olisi ollut mahdollisuus saada aikaan muutos, mutta sitä ei ole tapahtunut. Westerlundin kohdalla epäilen, että miehen kantti ei kestänyt hänen jättäessään tehtävän. Näistä henkilöistä Mika Kojonkoski on ainoa, jolla on todellisia näyttöjä valmentamisesta, sanoo Väätäinen.

Väätäinen ihmettelee myös urheilujärjestöihin pesiytynyttä byrokratiaa.

– Urheilun suurin ongelma on tällä hetkellä urheilujärjestöjen kasvanut byrokratia. Liittojen toimihenkilöitä pitäisi karsia rajulla kädellä ja ohjata rahat ruohonjuuritasolle. Urheilija-valmentajakaksikot tekevät tärkeimmän työn urheilun eteen. Ei sitä tehdä liittojen toimistoissa papereita pyörittämällä. Tämä on unohtunut miltei jokaiselta lajiliitolta, sanoo Väätäinen.

Koululaisille päivittäinen liikuntatunti ja veikkausvoittorahat urheiluun ja liikuntaan

Tiedustellessa sitä, mitä Väätäinen pyrkisi tekemään urheilun ja liikunnan eteen jos hänet valittaisiin eduskuntaan, hän ottaa esille liikuntatuntien merkityksen.

– Koulujen tuntikehys pitäisi uudistaa ja ottaa liikuntatunti jokapäiväiseksi, jos ei muuten niin vaikka muitten aineiden kustannuksella. Tällä olisi valtava merkitys liikuntakipinän sytyttämisessä ja tämän kautta meille kasvaisi terveitä nuoria ja aikuisia. Tästä on esimerkkejä Saksasta ja Ranskasta, joissa asiaa on kokeiltu ja uskallan väittää, että tulokset näkyvät jopa huippu-urheilussa, kertoo Väätäinen.

Väätäinen ottaa kantaa myös veikkausvoittovarojen jakoon.

– Toinen asia mikä pitäisi pistää kuntoon, on veikkausvoittorahojen jako. Urheilulle pitäisi palauttaa se osa mikä sille alun perin kuului. Mielestäni tieteeseen käytettävät rahat pitäisi ottaa valtion budjetista eikä veikkausvoittorahoista. Tämän myötä vapautuisi 100 miljoonaa euroa, miettii Väätäinen.

Uraan satsaaminen on joko-tai kysymys

Juha Väätäinen painottaa, että huippu-urheiluun satsaaminen on joko-tai kysymys ja ottaa esimerkiksi valmentamansa Sari Essayahin.

– Huipulle ei pääse jos on valmis käyttämään ajastaan ja energiastaan vain 60 prosenttia urheiluun. Kyllä sen pitää olla mielellään 85 prosenttia. Esimerkiksi kun aloin valmentamaan Sari Essayahia, tein selväksi, että tuolloin ajankohtaisen gradun ehtii tekemään myöhemminkin ja urheilu on asetettava ykkössijalle elämässä. Ja tämän ei tarvitse tarkoittaa mistään luopumista. Esimerkiksi Sari on menestynyt uran jälkeenkin ja on tällä hetkellä Euroopan parlamentissa, vaikka urheilu oli hetken aikaa elämän tärkeimpiä asioita.

Väätäinen korostaa myös, että urheilija kaipaa fyysisen lahjakkuuden lisäksi työlahjakkuutta, eli että urheilija on valmis tekemään innolla rajusti töitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Unelma jostain suuresta auttaa yleensä tässä asiassa. Väätäinen painottaa myös tukiverkoston tärkeyttä nuorelle urheilijalle.

Kirja on melkein valmiina

Juha Väätäisen Kierros vielä – kirja ilmestyi pian Euroopanmestaruuksien jälkeen. Kirja on ollut kysyttyä tavaraa kestävyysurheilupiireissä ja sitä on etsitty kissojen ja koirien kanssa antikvariaateista. Eikä syyttä, onhan kirja yksi viihdyttävimmistä ja inspiroivimmista urheilukirjoista mitä löytyy. Väätäinen paljastaa, että häneltä on kyselty uutta kirjaa ja että sellainen on itse asiassa melkein valmiina.

– Minulla on ollut 800 liuskaa valmiina jo monta vuotta. Siinä kerrotaan asiat perusteellisemmin ja laajemmin kuin ensimmäisessä kirjassani. Myös aihepiiri on laajempi, mutta tietenkin urheilu on pääosassa. En ole vielä päättänyt, että julkaistaanko kirja, mutta jos näin käy, niin oikea ajankohta olisi varmasti ensi vuonna Helsingin EM-kilpailujen alla, paljastaa Väätäinen.

Mahdollista uutta kirjaa odotellessa kannattaa lukea Julma-Juhan blogia.

– Kerron siellä mitä tapahtui neljäkymmentä vuotta sitten, kun ura huipentui Euroopanmestaruuksiin. Ensi viikolla kerron harjoituskauden kovimmasta jaksosta, joka pitää mielestäni ajoittaa noin kolme kuukautta ennen pääkilpailuja, paljastaa Väätäinen.

Väätäisen Euroopanmestaruuksista tulee siis kuluneeksi kesällä neljäkymmentä vuotta. Mies lupaa haastattelun lopuksi, että Hevoskuuri voi tehdä kesällä aiheesta juhlahaastattelun.

>>Juha Väätäisen blogi

-Petri Ikävalko


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama