550x90

Haastattelussa juoksija Kristiina Mäki

Kristiina Mäki oli toinen 22-vuotiaiden SM-maastoissa Pudasjärvellä vuonna 2012. Kuva: Jarno Maimonen

Kristiina Mäki oli toinen 22-vuotiaiden SM-maastoissa Pudasjärvellä vuonna 2012. Kuva: Jarno Maimonen

11. helmikuuta kuului Pariisista kummia. 22-vuotias Kristiina Mäki oli juossut Eaubonnen kansainvälisissä hallikilpailuissa 3000 metriä 2000-luvun nopeimpaan suomalaisaikaan 9.02,14. Omaa ennätystään hän paransi toistakymmentä sekuntia!

Mäkeä nopeammin on 3000 metriä jyrkkäkaarteisella halliradalla suomalaisnaisista juossut vain Forssan Salaman Carita Sunell, joka vuonna 1991 Sevillassa sijoittui maailman hallimestaruuskilpailuissa viidenneksi yhä voimassa olevalla Suomen halliennätyksellä 8.56,11.

Viime viikonloppuna Tsekin hallimestaruuskilpailuissa Mäki voitti 1500 metriä ennätysajallaan 4.15,13. Aika on myös kauden kärkitulos Suomessa. Suomen hallimestaruuskilpailut käydään Rovaniemellä 22.-23. helmikuuta. Mäki tavoittelee voittoa niin 1500 kuin 3000 metrillä. Hevoskuuri tavoitti nousevan juoksijatähden juuri ennen viikonlopun koitoksia.

Moni yleisurheilufani haluaisi varmasti tietää hieman enemmän juoksijasta nimeltä Kristiina Mäki. Kerrotko hieman itsestäsi ja taustoistasi.

- Olen Kristiina Mäki ja syntynyt Seinäjoella 22.9.1991. Isäni Risto Mäki on Lapuan Tiistenjoelta ja äitini Jana Mäki on Tsekinmaalta. He tapasivat Venäjällä, missä he olivat molemmat reissulla. Molemmat juoksivat nuorena kilpaa, mutta eivät koskaan huipputasolla.

- Asuimme ensin kolme vuotta Lapualla ja sitten muutimme Tsekkiin. Puhuin pienestä asti isän kanssa suomea. Nykyään ylläpidän suomen kielen taitoa kirjoittelemalla kaverini kanssa.

Oletko aina harrastanut juoksua ja miten päädyit lajin pariin?

- Olin pienestä pitäen urheileva lapsi ja pidin kaikenlaisesta urheilusta. Minulle riitti se, että sain vain tehdä jotain, mihin purkaa energiaa. Neljännellä luokalla aloitin yleisurheiluharjoitukset, joita pidettiin kaksi kertaa viikossa. Siellä tehtiin kaikkea. Kahden vuoden jälkeen harjoituksia alkoi vetää Petr Forman. Hän näki minussa kykyjä kestävyyslajeihin ja alkoi valmentaa minua. Pari vuotta treenattiin ja siitä se sitten lähti.

maki kristiina 2013Mäki voitti sarjansa SM-maastoissa Vantaalla 2013. Kuva: Jarno Maimonen- Vuonna 2008 juoksin Tsekin nuorten mestaruuskilpailuissa ja olin 1500 metrillä viimeinen. Loppuaikani oli kauhean huono ja luulin juoksujeni loppuvan siihen. Vaikka treenasin paljon, ei tuloksia tullut. Menin lääkärin luo. Kävi ilmi, että veriarvoni olivat tosi huonot. Rauta oli 2,2, kun normaaliarvot ovat 9-26. Lääkäri kysyi, pystynkö kävelemään, eikä uskonut, että pystyn juoksemaan. Kun vuoden päästä veriarvot olivat kunnossa, voitin sen nuorten 1500 metrin Tsekin mestaruuden. Se oli minulle iso voitto ja kertoi, että mikään ei ole mahdotonta!

- Vuonna 2011 muutin kotipaikkakunnaltani Ždár nad Sázavousta pääkaupunkiin Prahaan opiskelemaan. Samalla vaihtui valmentaja. Hän on Pavel Cervinka. Aloitin arkkitehtiopinnot ja treenitkin muuttuivat aikalailla. Aluksi oli vähän hankalaa sopeutua uuteen harjoitteluun ja elämän rytmiin. Harjoittelumäärät kilometreissä eivät ole kasvaneet, mutta vauhdit kylläkin. Yhteistyö Pavelin kanssa sujuu tosi hyvin. Uskon valmentajaani ja siihen, mitä hän tekee.

Upea hallikolmosen ennätyksesi uupuu Sopotin MM-hallien tulosrajasta vaivaiset 0,14 sekuntia. Olet Tsekin ja Suomen kaksoiskansalainen. Miten koet edustusasian arvokisoissa ja mitkä ovat tavoitteesi tälle kaudelle?

- Edustuskysymys on ollut minulle aina vähän raskas asia, varsinkin, kun aiemmin piti valita, mitä maata edustan. Edustanko Suomea ja äiti suuttuu, vai Tsekkiä ja isi suuttuu? Molemmat vanhempani kyllä sanoivat, että heille on ihan sama, mitä edustan. Sitten piti taas miettiä siltäkin kannalta, että Tsekin liitolla on jonkin verran vaikeammat tulosrajat, joten Suomen kautta olisi paljon helpompi arvokisoihin päästä. Mutta täällä Prahassa minulla on erinomaiset valmentautumisolosuhteet. Asuminen on tosi halpaa, ruoka ilmaista ja fysioterapia- sekä lääkärihoidot lähellä. Tsekin yleisurheilu minut kasvatti ja siksi päätin edustaa Tsekkiä. Onhan minulla kuitenkin vielä suomalainen nimi.

- Tämän vuoden tavoitteeni on parantaa kaikkien matkojen ennätyksiäni ja toivottavasti päästä jonnekin isoihin kisoihin. Toivottavasti terveys myös kestää, päättää Mäki, joka kärsi viime kesänä kantakalvon repeämästä juuri Tampereen alle 23-vuotiaden EM-kisojen alla.

Kristiina Mäen tyypillinen harjoitusviikko:

Maanantai: 3 km verryttelyjuoksu, venyttelyt, 5x100m vetoja, 8x600m ylämäkeen/nopea juoksu, 3 km verryttelyjuoksu

Tiistai: 8 km, venyttelyt, 5x100m vetoja, kuntosali

Keskiviikko: 3 km verryttelyjuoksu, venyttelyt, 5x100m vetoja, 3x4km 3:30/km, 3 km verryttelyjuoksu

Torstai : 12km 4:00/km

Perjantai: 3 km verryttelyjuoksu, venyttelyt, 5x100m vetoja, 8x600m ylämäkeen/nopea juoksu, 3 km verryttelyjuoksu

Lauantai: 3 km verryttelyjuoksu, venyttelyt, 5x100m vetoja, 15x300m ylämäkeen/pikajuoksu, 3 km verryttelyjuoksu

Sunnuntai: 15 km

>>Kristiina Mäki Tilastopajassa 

- Jarno Maimonen

550x350

Premiumsport.fi

ulvang banneri