oakley nortti panoraama

Maratonin entinen SE-mies Jukka Toivola on kuollut

Suomen kaikkien aikojen parhaimpiin maratoonareihin kuulunut Jukka Toivola on kuollut. 61-vuotias Toivola menehtyi perjantai-iltana Porissa. Toivola sairasti vuodesta 2007 lähtien liikehermoja rappeuttavaa ALS-tautia.

Liperistä lähtöisin oleva Toivola piti pitkään hallussaan maratonin Suomen ennätystä 2.11,35, jonka hän juoksi New Yorkissa vuonna 1983. Janne Holmén rikkoi SE-tuloksen vuonna 2008.

Jukka Toivola oli parhaimmillaan arvokisoissa viides vuonna 1982 Ateenan EM-kilpailuiden maratonilla. Hän edusti Suomea myös Montrealin olympialaisissa vuonna 1976. Toivola voitti vuonna 1979 ensimmäistä kertaa järjestetyn Tukholman maratonin.

Jukka Toivolan pojista Pekka Toivola juoksee Joensuun Katajan riveissä. Myös Olli Toivola juoksi Katajassa ja toimi seuran toiminnanjohtajana.

Jukka Toivolan urheilulliset saavutukset (Tilastopaja)

Lähde: Karjalainen

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama