sealskinz panoraama

IOF harkitsee hiihtosuunnistuksen MM-kisojen siirtämistä pois Venäjältä

Kuvituskuva. Kuva: NordicFocus

Kuvituskuva. Kuva: NordicFocus

Venäjältä paljastuneen dopinghuijauksen seurauksena Kansainvälinen suunnistusliitto tarkistaa mahdollisuuden siirtää hiihtosuunnistuksen MM-kisat pois Venäjältä. Kisat oli tarkoitus järjestää Venäjällä Krasnojarskissa maaliskuun alussa.

- Päätöstä mihinkään suuntaan ei ole vielä tehty. Toivon, että päätökset tehdään tällä viikolla. Me tutkimme mitä vaihtoehtoja meillä on, kertoo Kansainvälisen suunnistusliiton pääsihteeri Tom Hollowell.

Kansainvälinen Bob- ja Skeletonliitto on jo julkistanut siirtävänsä helmikuuksi suunnitellut maailmancupin osakilpailut pois Venäjältä julki tulleen raportin seurauksena, jossa paljastettiin, että Venäjällä on ollut laajaa järjestelmällistä dopingin käyttöä.

Venäjän antidopingkomission johtaja Vitali Smirnov kommentoi uutistoimisto Reutersille, että useammat lajit saattavat harkita kilpailujen siirtämistä Venäjältä samasta syystä.

Venäjällä on tarkoitus kisata myös maastohiihdon sekä ampumahiihdon maailmancupissa tänä talvena.


Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama