Jussi Laurila pyöräsuunnistuksen Euroopan mestariksi sekunnin turvin

Jussi Laurila. Kuva: SM-kilpailuista. Kuva: Paula Lehtomäkis/SSL

Jussi Laurila. Kuva: SM-kilpailuista. Kuva: Paula Lehtomäkis/SSL

Pyöräsuunnistuksen EM-kisat Ranskan Orleansissa jatkuivat tiistaina keskimatkan kilpailulla. Maajoukkueen valmentaja Jukka Niemi toivoi joukkueelle kahta tai kolmea mitalia, pyöräsuunnistajat tekivät työtä käskettyä.

Jussi Laurila suunnisti upeasti mutta niukasti, vain yhden sekunnin turvin keskimatkan Euroopan mestaruuteen, ennen Viron Lauri Malsroosia. Pronssi meni Tsekin Krystof Bogarille.

Koitin lähteä kohtuu rauhassa, että kisa lähtee hyvin käyntiin. Mieluummin varmistellen, kunhan ei tule koukkua. Kuudennella rastilla sain kaksi minuuttia eteen lähteneen selän näkyviin. Koitin pitää näkyvissä ja ajaa hiljallen kiinni, Laurila kommentoi onnistuneen suorituksen etenemistä.

Laurila täydensi EM-kultamitalirivinsä nyt täydelliseksi, vuonna 2013 otettujen muiden matkojen voittojen jatkeeksi.

- Rata oli nopea ja aamulla voittoaikoja katsellessa en odottanut mitään kisalta. Maaliin tulin isolla erolla mutta lopussa joutui vähän jännittämään, Laurila kertaa sekunnin voiton loppuhetkiä Suunnistusliiton tiedotteessa.

Hara otti yhteen aidan kanssa

Naisten kisassa kuudenneksi sijoittunut Marika Hara otti yhteen aidan kanssa, jonka jälkeen keskittyminen herpaantui hetkeksi, johtaen reitinvalintavirheeseen. Vielä ensimmäisessä väliajassa kilpailua johtanut Hara kertoi jalkojen olleen hieman väsyneet.

- Rata oli hauska, mutta ajosta puuttui yksi lisänapsu. Muutamassa kohtaa alkoi jo matkalla harmittamaan, että olisi pitänyt ottaa eri reitinvalinta. Kymppisakkiin oli tavoite, joten täytyy olla tyytyväinen, Hara toteaa.

Yli-Hietaselle kultaa ja Nurmiselle pronssia 17-vuotiaissa

Useat kehuivat maaston tarjoamia ja ratamestareiden mahdollistamia rytminvaihdoksia kisan aikana. Kisassa piti ajaa kovaa kun siihen annettiin mahdollisuus ja osata hiljentää paikoitellen rajustikin.

20-vuotiaissa Teemu Kaksosen mitalihaaveet kokivat kolauksen virheen myötä. Lähimmäs kolmen kärkeä suunnisti Juha Lilja, joka oli lopputuloksissa neljäs.

- Yksi virhe tuli, kun jouduinkin menemään eri reittiä kuin suunnittelin. Kuuden joukkoon yritin päästä ja sijoitus oli odotettu. Mitali olisi ollut otettavissa ilman virheitä, mutta kun kisa oli muuten hyvä, ei haittaa niin paljon, Lilja kertoo.

17-vuotiaiden sarjassa Saara Yli-Hietanen kirkasti sunnuntain pronssin kullaksi 50 sekunnin voittomarginaalialla. Mitalisaldon täydensi pronssia napannut Kaarina Nurminen.

- Olen iloinen että sain tehtyä kohtuu hyvän suorituksen. Ennen yleisörastia tein puolen minuutin virheen. Kuulin että olen kärjessä ja tein vielä kaksi 30 sekunnin virhettä lisää. Tiesin kuitenkin kuulutuksesta että ei ole vielä kiire, tuore Euroopan mestari kertoo, miten sai rauhoitettua tilanteen.

Myös kolmanneksi sijoittunut Kaarina Nurminen sai tehtyä melko onnistuneen suorituksen, vaikka pieniä virheitä tuli siellä täällä. Sprintin epäonnistumisen jälkeen Nurminen lähti keskimatkan kisaan tavoitteet korkealla.

- Isoilla poluilla kulki liian lujaa ja suunnistus ei pysynyt sen jälkeen kasassa. En keskittynyt täysillä vaikeilla pätkillä, Nurminen kertaa virheiden syitä.

Tulokset


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama