sealskinz panoraama

Koskela ja Kotro parhaat suomalaiset hiihtosuunnistuksen maailmancupin keskimatkalla

Salla Koskela. Kuva kevään MM-kisoista. Kuva: Timo Mikkola/SSL

Salla Koskela. Kuva kevään MM-kisoista. Kuva: Timo Mikkola/SSL

Hiihtosuunnistuksen maailmancup jatkui tiistaina Ylläksellä keskimatkojen kilpailuilla.

 

Korkeimmasta suomalaissijoituksesta vastasi eiliseen tapaan Salla Koskela, ollen päivän keskimatkalla viides. Koskela jäi voittajalle, Ruotsin Tove Alexanderssonille, hieman yli kolme minuuttia. Toiselle sijalle suunnisti eiliseen tapaan Venäjän Maria Kechkina ja kolmanneksi niin ikään venäläinen Anastasia Kravchenko. Koskelalla oli päivän kunnon puolesta mahdollisuudet kolmen joukkoon, mutta yksi virhe tiputti sijoituksen.

- Hiihto tuntui alkuun ihan hyvältä Isometsän nousussa ja pystyin menemään vauhdilla. Voi olla että se sitten vähän kostautui, eikä sitten jaksanut ihan loppuun asti painaa. Virhekin siinä vähän kaiversi mielessä. Kisa oli ihan eri eiliseen verrattuna, oli paljon enemmän haastetta fyysisesti ja taidollisesti. Nousua oli ihan riittävästi, Koskela kertoi Suunnistusliiton tiedotteessa.

Suomalaisnaisten päivää maailmancupissa täydensi hienosti Marjut Turunen kuudennella sijallaan.

Suomalaisista miehistä parhaimman sijoituksen nappasi Tuomas Kotro kahdeksannella sijallaan. Kotron takana suomalaiset taistelivat tiukasti sijoituksista myös keskenään sillä Jyri Uusitalo sijoittui kymmenenneksi, Tero Linnainmaa sijalle 11 ja Ville Petteri Saarela sijalle 12. Kolmen kopla sai toisiinsa eroa vain 22 sekuntia.

- Kauden avaus meni jo eilen ihan hyvin. Meno tuntui kontrolloidulta ja olin tyytyväinen. Tänään sujui yhtä hyvin kuin eilenkin ja fysiikka tuntui helpommalta. Eilinen aukaisi paikkoja. Tänään oli hyvät radat ja oli enemmän reitinvalintaa kuin eilen, Kotro kertoo maailmancupin avauksestaan.

Kotro pitää kymmenen kärkeen suunnistamista lupaavana merkkinä kauden alussa. Kesän harjoittelu on sujunut hyvin ja kovia hiihtostartteja on tullut Suomen Cupissa.

- Ei ole mitenkään tyypillistä, että olisi kauden paras kulku ekoissa kisoissa. Sijoitus kymppisakkiin on hyvä signaali, toteaa Kotro, jonka kauden päätavoite siintää Bulgarian EM-kisoissa.

Hiihtosuunnistuksen maailmancupin ensimmäinen kierros päättyy torstaina suunnistettavaan pitkän matkan kilpailuun.

Tulokset

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama