KestU banners2017 May 550x90

Skoda Maantiecup käynnistyy 60-vuotista taivaltaan juhlivilla Kortteliajoilla

Kuva viime vuoden startista Turussa. Kuva: Pyöräilyunioni

Kuva viime vuoden startista Turussa. Kuva: Pyöräilyunioni

Kotimaisen maantiepyöräilyn huippusarja ŠKODA Maantiecup starttaa tämän kauden osalta lauantaina Turussa legendaarisilla Turun Sanomien kortteliajoilla.

Perinteitä tapahtumalla riittää, sillä se viettää jo 60-vuotisjuhlaansa. Aurajokirannassa ajettavan kilpailun reitti lähtee Itäiseltä Rantakadulta, josta se jatkaa reittiä Hämeenkatu–Auransilta–Läntinen Rantakatu–Kirkkosilta–Itäinen Rantakatu. Kierroksen pituus noin 1,12 kilometriä. Lähtö ja maali ovat Itäisellä rantakadulla Aboa Vetus & Ars Nova -museon edessä.

Viime vuonna naisten kilpailun voitti Pia Pensaari, joka on jälleen mukana.

- Kauden ensimmäinen kisa, joten hirveästi en muuta osaa sanoa kuin, että toivottavasti ei sada lunta. Ensimmäinen kisa on aina hiukan muita jännittävämpi, mutta jännitys loppuu yleensä heti kun startti on tapahtunut. Talven treenailut olen painottanut radalle ja niin aion tulevan kaudenkin panostaa, joten rennommin reisin starttaan maantiekisoihin.

Naiset ajavat 20 minuuttia ja kolme kierrosta, miehet tunnin ja viisi kierrosta.

- Kisan ratkaisee oikeastaan paras kirilinja. Naisten matka on niin lyhyt, pääjoukko pieni ja suorat suht' pitkiä, joten kuntoa ei niinkään tuolla kisalla katsota, Pensaari veikkailee kisan kulusta.

Miesten pääsarjaan on ilmoittautunut 69 pyöräilijää, naisten kilpailuun vastaavasti 16.

Aikataulu:

Klo 14 Naiset, N18 ja M16 20 min + 3 kierrosta
Klo 15 Miehet Elite (avoin U23- ja juniorisarjojen ajajille): 1 h + 5 kierrosta

Kilpailun lähtölista löytyy TS Kortteliajojen kisasivuilta.

PI FW 2016

km kopio

Premiumsport.fi

JÄMI147

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1