KestU banners2017 May 550x90

Viisi vuoristoa ja 23 kovaa nousua: Ranskan ympäriajon 2017 ohjelma

Kuvituskuva: Creative Commons

Kuvituskuva: Creative Commons

Vuoden 2017 toinen merkittävä ympäriajo ja kenties maailman kuuluisin pyöräilykilpailu Tour de France eli Ranskan ympäriajo pyörähtää käyntiin lauantaina.

Tällä kertaa kilpailu käynnistyy Saksan Düsseldorfista 14 kilometrin mittaisella henkilökohtaisella aika-ajolla.

Ensimmäisten päivien aikana ajetaan Saksasta Belgian ja Luxemburgin kautta Ranskaan. Ensimmäistä kertaa 25 vuoteen ympäriajossa kierretään kaikkien Ranskan alueella olevan vuoriston läpi. Polkijoille ja yleisölle tutuksi tulevat muun muassa Vogeesit, Jura, Pyreneet, Ranskan keskiylänkö ja Alpit.

TDFReittiRanskan ympäriajon reittikartta.

Yhteensä 21 etapin aikana poljetaan 23 raskaamman ja jyrkemmän mäen tai vuoren yli. Etapeista 12 ja 18 päättyvät vuoren päälle. Vuorietappeja on yhteensä viisi. Viimeistä edellinen etappi on avuasetapin tavoin henkilökohtainen aika-ajo Marseillessa, joten lopullinen kilpailun ratkaisu nähdään Ranskan toiseksi suurimmassa kaupungissa. Päätösetappi poljetaan sunnuntaina 23. heinäkuuta perinteisesti Pariisin Champs-Elyseellä. Kirimiehille tärkeimpiä tasamaaetappeja on seitsemän ja ne painottuvat ympäriajon alkupuolelle.

Ranskan ympäriajon 2017 reitti ja ohjelma

 

1 la 1.7. Düsseldorf Aika-ajo 14 km
2 su 2.7. Düsseldorf – Liège Tasamaaetappi 203,5 km
3 ma 3.7. Verviers – Longwy Mäkietappi 212,5 km
4 ti 4.7. Mondorf-les-Bains – Vittel Tasamaaetappi 207,5 km
5 ke 5.7. Vittel – Planche des Belles Filles Keskivaikea vuori 160,5 km
6 to 6.7. Vesoul – Troyes Tasamaaetappi 216 km
7 pe 7.7. Troyes – Nuits-Saint-Georges Tasamaaetappi 213,5 km
8 la 8.7. Dole – Station des Rousses Keskivaikea vuori 187,5 km
9 su 9.7. Nantua – Chambéry Vuorietappi 181,5 km
  ma 10.7. Välipäivä - -
10 ti 11.7. Périgueux – Bergerac Tasamaaetappi 178 km
11 ke 12.7. Eymet – Pau Tasamaaetappi 203,5 km
12 to 13.7. Pau – Peyragudes Vuorietappi 214,5 km
13 pe 14.7. Saint-Girons – Foix Vuorietappi 101 km
14 la 15.7. Blagnac – Rodez Mäkietappi 181,5 km
15 su 16.7. Laissac-Sévérac-l'Église – Le Puy-en-Velay Keskivaikea vuori 189,5 km
  ma 17.7. Välipäivä - -
16 ti 18.7. Le Puy-en-Velay – Romans-sur-Isère Tasamaaetappi 165 km
17 ke 19.7. La Mure – Serre Chevalier Vuorietappi 183 km
18 to 20.7. Briançon – Col d'Izoard Vuorietappi 179,5 km
19 pe 21.7. Embrun – Salon-de-Provence Mäkietappi 222,5 km
20 la 22.7. Marseille – Marseille Aika-ajo 22,5 km
21 su 23.7. Montgeron – Avenue des Champs-Élysées Tasamaaetappi 103 km

 

Mainos:Lue Ranskan ympäriajon kiehtovasta historiasta tilaamalla Tour de France - Enemmän kuin pyöräilykilpailu -kirja tarjoushintaan 21,90€ Premiumsport.fistä

mixino finland boxi

km kopio

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama