KestU banners2017 May 550x90

Kortteliajon ja trial-pyöräilyn mestaruudet ratkotaan Tampereella osana SM-viikkoa

Kuvituskuva. Kuva: Pyöräilyunioni

Kuvituskuva. Kuva: Pyöräilyunioni

Pyöräily on kahden lajin voimin mukana viikonvaihteessa Tampereella käytävässä SM-viikossa. Mestaruudet ratkotaan Tampereella sekä kortteliajossa että trial-pyöräilyssä.

Suomen naispyöräilijöistä kortteliajoon osallistuu innolla muun muassa Rosa Törmänen.

- Korttelikisoissa on oma hienoutensa ja jännittävyytensä. sähäkkää menoa on luvassa varsinkin silloin, kun rata on teknisesti haasteellinen. Korttelikisoissa pärjää parhaiten, kun omaa taitavan ajosilmän ja nopeat jalat. Tampereelle lähden kisaamaan avoimin mielin. Mitä olen ehtinyt reittiä ja lähtölistaa katsomaan, luvassa on varmasti hyvä kisa, Törmänen sanoo Pyöräilyunionin tiedotteessa.

Hän on kilpaillut keväällä Euroopassa hollantilaisessa joukkueessa.

- Toukokuussa kaaduin ja loukkaannuin UCI-kisassa, ja siitä on kestänyt toipua. On loistava fiilis päästä kisaamaan pienen tauon jälkeen. Tampereen jälkeen on suunnitelmissa palata jälleen Hollantiin kisaamaan, Törmänen kertoi.

Suomen pyörätrialin ykkösnimi Aleksi Sulkanen on innoissaan kotipaikkakunnallaan järjestettävästä tapahtumasta.

- Hienoa olla osa kokonaisuutta! Merkitys lajille on siinä mielessä tärkeä, että saadaan lisää katsojia ja sitä kautta uusia harrastajia. Itselläni ajo sujuu hyvin tällä hetkellä. Odotan kisalta sujuvuutta sekä hyvää menestystä ja lupaan katsojille hienon show'n, Sulkanen lupailee.

SM-kortteliajot 7.7.

Sarjat ja matkat:
15.00 M-18 (18 kierrosta)
16.10 Naiset ja N-18 (14 kierrosta)
17.25 Elite (60 min + 5 kierrosta)

Kilpailu ajetaan suljetulla reitillä keskusta-alueella ja kuuluu osana Tampereen SM-viikkoon.

Lähtölistat

Trial-pyöräilyn SM käydään 7. –8. heinäkuuta.
Lisätietoja SM-viikon sivuilla.

Maantiepyöräilyn ohella SM-viikolla kilpaillaan muun muassa triathlonin supersprintissä.

KestU banners2017 May 550x350

mixino finland boxi

km kopio

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama