TOUR9: Dramatiikkaa vuorilla: Quintana ja Contador hyytyivät - Porte ja Thomas sairaalaan

Yhdeksännen etapin reittikartta.

Yhdeksännen etapin reittikartta.

Rigoberto Uran polki rikkinäisellä pyörällä etappivoittoon.

Ranskan ympäriajon yhdeksäs etappi Nantuasta Chamberyyn oli kuluvan Tourin kenties raskain etappi seitsemällä nousullaan. Pituudeltaan 181,5 kilometrin päivä tarjosi dramatiikkaa alusta loppuun ja kokonaiskilpailu lähti kunnolla käyntiin. Valitettavasti pahannäköisiltä kaatumisiltakaan ei vältytty.

Seitsemästä noususta kolme kuuluivat raskaimpaan hors categorie-luokkaan ja näistä toinen, Grand Colombier, sisälsi keskijyrkkyydeltään 22-prosenttista nousua. Jyrkempää nousua ei ole Tourin historiassa nähty.

Froomella mekaaninen ongelma, Aru hyökkäsi

Alun perin näytti siltä, että päivän puheenaiheeksi nousee viimeisessä nousussa tapahtunut Fabio Arun hyökkäys samaan aikaan, kun Chris Froome kärsi ongelmista pyöränsä kanssa. Ilmeisesti Aru oli niin keskittynyt poljentaan, ettei nähnyt Froomen pystyssä ollut kättä, kun hän kiihdytti keltapaidan pystyssä olleen käden alta täyteen vauhtiin.

Toinen etappia säväyttänyt asia oli Alberto Contadorin hyytyminen viimeisessä nousussa. Trek-Segafredon espanjalainen kaatui yhdessä päivän nousuista ja loukkasi polveaan.  Viimeisessä nousussa hän sai heittää hyvästit kokonaiskilpailun kärkisijalle. Nämä seikat eivät kuitenkaan lopulta olleet mitään Richie Porten kaatumisen rinnalla. Viimeisen nousun jälkeinen lasku olikin ylämäkeä hurjempi.

Porte sairaalaan

Jyrkkien ylämäkien vastapainoksi etappi tarjosi vauhdikkaita alamäkiä. Jopa liian vauhdikkaita. Kapeat tiet, jyrkät mutkat ja kova vauhti koituivat sekä BMC:n Richie Porten ja Skyn Geraint Thomasin kohtaloksi. Etenkin viimeisessä alamäessä kaatunut Porte loukkaantui erittäin vakavan näköisesti. Hän ajautui pois asfaltilta, kaatui, törmäsi ensin Daniel Martiniin ja myöhemmin kallionseinään.

Sekä voittajasuosikkeihin kuulunut Porte, että aikaisemmassa alamäessä kaatunut Thomas kuljetettiin kaatumispaikoilta sairaalaan.

Uran voitti kirin

Etapin voitto ratkesi vasta loppukirissä. Viimeiselle kilometrille yhdessä polkivat Jakob Fuglsang (Astana), Fabio Aru (Astana), Chris Froome (Sky), Rigoberto Uran (Cannondale Drapac), Romain Bardet (AG2R La Mondiale) ja irtiottoryhmässä koko päivän polkenut Bora Hansgrohen Warren Barguil. Väsyneiden kapteenien loppukiri ei näyttänyt yhtä sähäkältä kuin Marcel Kittelin, Arnaud Demaren ja Andre Greipelin otatus muutama päivä aiemmin tasamaaetapilla.

Lähes yhtä aikaa maaliviivan ylittivät Uran ja Barguil. Lopulta kolumbialainen Uran oli pari senttiä ranskalaista edellä. Maalituomarin päätös saattoi olla shokkiuutinen Barguille, joka ehti jo iloita kunnolla etappivoitosta. Barguille lohtua tosin tarjosi siirtyminen mäkikilpailun johtoon.

Uranin etappivoitto on kunnioitettava etapin raskauden lisäksi myös siitä, että hänen vaihteistonsa jumiutui viimeisillä kilometreillä ja hän polki käytännössä rikkinäisellä pyörällä voittoon.

Froome kurotti kolmanneksi ottaen neljä bonussekuntia.

Contador, Quintana ja Martin jäivät

Contadorin lisäksi Movistarin Nairo Quintana ei kestänyt muiden kärkiajajien mukana viimeisen nousun viimeisillä kilometreillä ja hävisi 1.13 kärjelle. Saman verran hävisi myös Porten vetämän kovasta vauhdista nurin mennyt Quick-Step Floosrin Dan Martin, joka tosin selvisi vähin tappioin hengenvaaralliselta näyttäneestä kaatumisesta. Contador jäi kärkeen yli neljä minuuttia.

Ranskan ympäriajossa vietetään maanantaina välipäivää. Froome johtaa kokonaiskilpailua 18 sekunnin etumatkalla Aruun. Bardet on kolmas ja Uran neljäs vajaan minuutin päässä Froomesta.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset


km kopio

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama