Lotta Lepistö EM-kisojen mitalitoivo: "Katsotaan, mihin me pystytään"

Kuva: VeloFocus

Kuva: VeloFocus

Suomen joukkue on valmiina tekemään hyviä suorituksia keskiviikkona Tanskan Herningissä käynnistyvissä maantiepyöräilyn EM-kilpailuissa.

Lotta Lepistö sai hyvää viestiä kunnostaan EM-kisojen alla, kun hän pystyi ajamaan lauantaina Women's World Tourilla Lontoossa kakkoseksi, vaikka ei kokenut jalkojensa olevan parhaassa vireessä. Viime vuoden MM-pronssimitalistilla on maantiekilpailussa joukkueessa tukenaan neljä suomalaisnaista.

- Toivottavasti tempossa saisin hyvän ajon, sieltä en ihan mitalia odota. On muutenkin kiva päästä Dohan MM-joukkueen kanssa kisaamaan. Katsotaan, mihin me pystytään. Siellä on tasaista ja tuulta, täytyy olla tarkkana, ettei missaa mitään porukan katkeamisia tai muuta. Odotan, että lopussa olisin vielä mukana ja pystyn kokeilemaan, jos sieltä saisin jonkunlaisen mitalin otettua kotiin, Lepistö mietti ja kertoi EM-kilpailun olevan yksi välitavoite matkalla kohti Bergenin MM-kilpailuja.

Myös Laura Vainionpää on innoissaan, kun Suomen naisten maajoukkue on jälleen koolla arvokisoissa.

- Odotan innolla, että pääsemme taas ajamaan maajoukkueen kanssa. Minusta reitti sopii tosi hyvin meille ja suosii sprinttereitä. Itselläni on ollut nyt paljon hyviä kisoja alla, ja vire ainakin tuntuu olevan kohdillaan. Meillä eli Lotalla on todella hyvät mahdollisuudet voittaa EM-kultaa, ja tulemme varmasti tekemään kaikkemme, että onnistumme tässä, Vainionpää totesi Pyöräilyunionin lehdistötiedotteessa.

Miesten pääsarjassa Suomella ei ole tällä kertaa edustusta, mutta alle 23-vuotiaiden miesten sarjassa on joukkue. Yksi mielenkiintoisimmista nimistä siinä on Jaakko Hänninen, joka on ajanut tänä kesänä paljon Ranskassa. Hänninen ajoi tuoreeltaan Tour Alsace -etappiajossa (UCI 2.2) 14:nneksi.

- Kunto on tällä hetkellä hyvä. En ole ennättänyt katsomaan tarkemmin EM-reittiä, mutta Tanskassa se on oletettavasti melko tasamaata ja voi olla tuulista. Hyvä sijoittuminen pääjoukossa on kaikki kaikessa ja sillä voi päästä jo kohtuullisille sijoille, jos tuuli on navakka, Hänninen sanoi.

Miesjunioreissa Antti-Jussi Juntunen on viettänyt kuukauden Sveitsissä Aiglessa.

- Kisoihin valmistautuminen on sujunut hyvin, kisoja on kertynyt heinäkuussa joka viikko. Olen ollut kuukauden Sveitsissä UCI-centerissä, jossa olen viihtynyt ja tulen tänne myös takaisin EM-kisojen jälkeen. Sveitsi on antanut paljon pyöräilijänä, kun on päässyt treenaamaan lämpimässä kelissä ja saanut ajaa myös mäkeä jota Suomessa ei ole. Tanskan rata sopii itselle ihan hyvin siinä määrin missä muutkin juniorikisojen reitit. Odotan itseltäni maantiekisasta hyvää suoritusta, Juntunen tuumi.

Suomalaisista EM-kilpailut avaa keskiviikkona juniorinaisten aika-ajossa Viivi Puskala. Torstaina aika-ajoissa on suomalaista naisten kilpailussa Lotta Lepistö.

EM-kilpailuihin osallistuu urheilijoita noin 45 maasta.


km kopio

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama