KestU banners2017 May 550x90

Alberto Contador Anglirun kuningas – Chris Froome voittaa Espanjan ympäriajon

Espanjan ympäriajon 2017 viimeinen vuorietappi poljettiin lauantaina Pohjois-Espanjassa. Edessä oli kolme vuorta, joista viimeinen Alto de l’Angliru oli Espanjan ympäriajon raskain nousu. Etappi oli täynnä jännitystä ja se oli varmasti ikimuistoinen monelle pyöräilyfanille.

Irtiottoryhmää ei päästetty pääjoukosta kauas ja oli selvää, että kokonaiskilpailun kärkinimet tulevat olemaan täydessä pääosassa lauantaina. Trek-Segafredo piti tahtia yllä jo päivän toisessa nousussa. Tämän johdosta molemmat Astanan miehet Fabio Aru ja Miguel Lopez putosivat pääjoukosta.

Pituudeltaan vajaan 118 kilometrin etappi poljettiin vesisateessa, joka kasteli miesten lisäksi alamäet erittäin liukkaiksi. Viimeisessä alamäessä kaatuivat muun muassa Movistarin Marc Soler, Quick-Step Floorsin David De La Cruz ja Bahrain-Meridan Vincenzo Nibali.

Alberto Contador lähti uransa viimeiseen vuorinousuun täynnä energiaa. Espanjalainen irtosi pääjoukolta ja teki 12 kilometrin nousun alussa jo yli puolen minuutin eron. Hän ohitti irtiottoryhmän miehiä yksi kerrallaan ja siirtyi puolivälissä etapin kärkeen. Kokonaiskisassa kolmantena olevan Wilco Keldermanin Team Sunweb teki takana hurjasti töitä pitääkseen espanjalaisen aisoissa.

Kuusi kilometriä ennen maalia fanien innostus meni liian pitkälle, kun Alberto Contador törmäsi hänen edessään olleeseen katsojaan. Contador pääsi kuitenkin takaisin pyörän päälle, vaikka mäen nousukulma oli kohdassa lähes 20 prosenttia. Miehen meno ei törmäykseen pysähtynyt, vaan hän kasvatti johtoasemaansa entisestään.

Seuraavilla kilometreillä Contador osoitti olevansa Anglirun kuningas ja polki uransa viimeisellä vuorietapilla voittoon. Samalla hän onnistui ensimmäisenä espanjalaisena voittamaan etapin tämän vuoden ympäriajossa.

Contadorin takana Chris Froome näytti, että on Vueltan selvä ykkönen. Hän jätti yhdessä apuajajansa Wout Poelsin kanssa muut taakseen ja kasvatti kokonaisjohtoaan entisestään. Maaliin hän tuli 17 sekuntia Contadorin takana. Koska päätösetapilla Madridissa ei ole ollut enää tapana tehdä kokonaiskilpailussa eroja, voittaa Chris Froome Espanjan ympäriajon 2017.

Froomen ja Poelsin takana Ilnur Zakarin polki etapin neljänneksi. Samalla hän nousi ohi Wilco Keldermanin kokonaiskilpailun kolmanneksi. Vincenzo Nibali sakkasi pahasti Anglirun jyrkimmissä kohdissa, mutta virkosi myöhemmin onnistuen pitämään itsensä kokonaiskilpailun kakkosena. Alberto Contador nousi etappivoitollaan kokonaiskilpailun neljänneksi. Eroa kolmantena olevaan Zakariniin jäi 20 sekuntia. Wilco Kelderman tippui viimeisillä kilometreillä kokonaiskilpailun viidenneksi.

Espanjan ympäriajon viimeinen etappi poljetaan sunnuntaina Madridissa.

-Juho-Veikko Hytönen

Tulokset

KestU banners2017 May 550x350

mixino finland boxi

km kopio

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama