Strive FI 550x90px

Lepistö ajoi Flanderin ympäriajon tiimin puolesta - Terpstra miesten kisan voittoon

Kuva: VeloFocus

Kuva: VeloFocus

Cervelo-Biglan Lotta Lepistö lähti odottavin mielin pääsiäispäivän Flanderin ympäriajoon. Belgiassa ajetussa kevätklassikossa hänen lopullinen sijoituksensa oli 68, mutta sijoitus ei kerro koko totuutta.

– Tänään oli parempi päivä. En vielä ollut ihan ykkösterässä. Päivä ei ollut ihan täydellinen, mutta melkein, Lepistö kommentoi kisan jälkeen Suomen Pyöräilyn tiedotteessa.

Lepistö yritti irtiottoa kolmen muun ajajan kanssa noin 50 kilometriä ennen maalia, mutta joukko ajettiin kiinni pian irtioton jälkeen. Lepistön tiimin Cervelo-Biglan Ashleigh Moolman-Pasio sijoittui kisassa neljänneksi.

– Tosiaan kerran olin hatkassa ja lopussa yritin tehdä lead outia Ashleigille kärkeen ja onnistuinkin siinä. Minun mielestä Ashleighin ajo oli tänään sensaatiomainen.

– Tosin hieman harmittaa, että Ashleigh jäi pari sekuntia podiumista loppukirissa. Tänään oli kunnon tiimieffortti, yhden taktiikan puolesta, Lepistö kertoi.

– Keli oli mielenkiintoinen, onneksi tajusin pukea riittävästi päälle, Lepistön sanoi kilpailun säästä.

Kilpailun voittoon ajoi Boels Dolmansin Anna Van Der Breggen, joka irtosi pääjoukosta 30 kilometriä ennen maalia. Boels Dolmansin juhlapäivän varmisti kakkoseksi kirinyt Amy Pieters. Olympiavoittaja Van Der Breggenillä on tämän kauden World Tourilta jo Strade Biachen voitto nimissään.

– Tämä on todella iso voitto, en odottanut voittavani tänään. Meillä on hyvä tiimi, usea ajaja on vahvempi kuin tähän aikaan viime vuonna, se auttoi paljon, hollantilainen Van Der Breggen totesi kisan jälkeen.

Kolmen Belgian kilpailun jälkeen Lepistöllä on ohjelmassa treenitaukoa pari viikkoa. Seuraava naisten World Tourin kilpailu ajetaan 15. huhtikuuta Hollannissa, Amstel Gold Race Ladies Edition.

– Tästä on hyvä jatkaa. Sinne sitten hiotaan kuvioita pari viikkoa ja saan lämpimässä Gironassa treenata. Fysioterapeutti-isä on vielä pari päivää huudeilla, niin hän saa huoltaa minun jalkoja, Lepistö totesi.

Miesten 264 kilometrin kilpailun voittoon polki Quick-Step Floorsin hollantilainen Niki Terpstra. Talli on hallinnut kevään kisoja miesvahvuuden ansiosta. Terpstra ratkaisi kilpailun noin 25 kilometriä ennen maalia vastattuaan Vincenzo Nibalin hyökkäykseen.

Nibali ei kyennyt pysymään hollantilaisen kannoilla, eikä muilla suosikeilla ollut lopulta voimia takaa-ajoon. Esimerkiksi Peter Saganin ja Greg Van Avermaetin takaa-ajoyrityksiä torpedoi se tosiasia, että Terpstran erittäin vahvat tallitoverit Philippe Gilbert ja Zdenek Stybar seurasivat miesten takana säästelleen itseään mahdollista kiriä varten.

Lopulta kakkostilan Terpstran takana otti Trek Segafredon tanskalainen Mads Pedersen ja kolmossijan Gilbert.

Miesten kevätklassikkojen kausi jatkuu viikon kuluttua poljettavalla Pariisi-Roubaixilla, jonka Terpstra voitti vuonna 2014.

Tulokset

Premiumsport.fi

ulvang banneri