GIRO: Riittääkö Yatesin etumatka? Tiistain aika-ajo on kokonaiskilpailun johtajan heikkous

Simon Yatesin Giron kaksi ensimmäistä viikkoa ovat ollut yhtä juhlaa. Kuva: Massimo Paolone/La Presse

Simon Yatesin Giron kaksi ensimmäistä viikkoa ovat ollut yhtä juhlaa. Kuva: Massimo Paolone/La Presse

Italian ympäriajon kolmas ja viimeinen kilpailuviikko käynnistyy tänään tiistaina 34,2 kilometrin pituisella aika-ajolla, jonka oletetaan olevan yksi kilpailun ratkaisevimmista etapeista.

Kokonaiskilpailua johtava Simon Yates on saanut kurottua jo kahden minuutin ja 11 sekunnin etumatkan toisena olevan Tom Dumouliniin. Mukavasta etumatkasta huolimatta aika-ajo voi kääntää asetelman toisinpäin, sillä Dumoulin kuuluu maailman kovimpiin aika-ajajiin. Dumoulinin meriittilistalta löytyy aika-ajon maailmanmestaruus (2017) ja olympiahopea.

Kolmantena kokonaiskilpailussa on Domenico Pozzovivo (+2:28), jota vaanii iskuetäisyydellä Tibaut Pinot (+2:37). Ennakkosuosikki Chris Froome on seitsemäntenä +4:52 kärjestä.

Oman värinsä tiistain aika-ajoetappiin tuo maanantain lepopäivän vaikutus. Pitkällä kiertueella juuri lepopäivän jälkeinen päivä on joillekin ajajille tahmean tuskainen.

Yates rennoilla mielin

Maanantain lehdistötilaisuuden perusteella Simon Yates lähtee viimeiseen kilpailuviikkoon vapautuneen rennolla mielellä.

‒ Olen rennolla mielellä, tuntuu hyvältä. Jos kyykkään tai menetän viisi minuuttia huomenna, se on ihan ok, oikein ok. Olen tyytyväinen siihen, mitä olen saanut aikaiseksi. Tulin voittamaan Giron, mutta jos en pysty siihen, ei se mitään. En menetä yöuniani. Haluan tehdä parhaani, ja jos se on maksimini, sitten se on, Yates lausui.

Aika-ajosta kysyttäessä Yates ei ollut aivan yhtä luottavainen.

‒ En tiedä… Teen parhaani. Luulen, että tappio [Dumoulinille] voi olla isokin, siksi olen ollut niin aggressiivinen edellisillä etapeilla. Olen yrittänyt voittaa aikaa, sanoi Yates, ja lisäsi kuuluvansa heikoimpiin aika-ajajiin kokonaiskilpailun kärkimiehistä.

Dumoulin puolestaan ei halunnut ottaa suuria odotuksia harteilleen. Hän arveli erojen jäävän paljon pienemmiksi kuin Yates.

‒ Reitti on tosi nopea, ja jos mennään aika-ajoasennossa myötätuuleen, voi vain 300 watinkin teholla saavuttaa 50 kilometrin tuntinopeuden, ja se on jo lähellä sitä rajaa, miten kovaa ylipäätään voidaan ajaa. Luulen, että aikaerot eivät kasva suuriksi, mutta se riippuu tuulestakin. Jos tuuli on samanlainen kuin tänään, hänen [Yatesin] pitää ajaa huonosti menettääkseen roosapaidan minulle.

Yatesin vahvuudet pääsevät käyttöön

Simon Yates on vahvimmillaan pitkissä jyrkissä nousuissa, joita on luvassa loppuviikosta varmasti aivan riittämiin asti. Niinpä Yatesin kokonaiskilpailun voitto ei välttämättä karkaa, vaikka hän aika-ajon jälkeen joutuisi luopumaan roosapaidasta.

Koko viikon puhuttiin paljonko Yates tarvitsee kokonaiskilpailun tilanteessa etumatkaa aika-ajopäivään. Aika-ajopäivänä voidaan siirtyä spekuloimaan, paljonko Dumoulin tarvitsee etumatkaa aika-ajon jälkeisiin päiviin… Sunnuntaina 15. etapilla Yates teki käsittämättömän suorituksen ja sooloili etappivoittoon 41 sekunnin erolla. Perjantaina ja lauantaina Yatesilla on vielä monta iskunpaikkaa käsittämättömän rankkojen vuoristoetappien varrella.

Kokonaiskilpailun tilanne 15/21 etapin jälkeen

1. Simon Yates (GBr) Mitchelton-Scott 65:57:37
2. Tom Dumoulin (Ned) Team Sunweb +0:02:11
3. Domenico Pozzovivo (Ita) Bahrain-Merida +0:02:28
4. Thibaut Pinot (Fra) Groupama-FDJ +0:02:37
5. Miguel Angel Lopez (Col) Astana Pro Team +0:04:27
6. Richard Carapaz (Ecu) Movistar Team +0:04:27
7. Chris Froome (GBr) Team Sky +0:04:52
8. George Bennett (NZl) LottoNL-Jumbo +0:05:34
9. Pello Bilbao (Spa) Astana Pro Team +0:05:59
10. Patrick Konrad (Aut) Bora-Hansgrohe +0:06:13

- Outi Hytönen

catlike mainos

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama