Kortteliajon SM-startit perjantaina Vantaalla - Kapea rata odottaa kilpailijoita

Kuva Noormarkun SM-maantieajosta. Kuva: Suomen Pyöräily ry/Anne Lius-Liimatainen

Kuva Noormarkun SM-maantieajosta. Kuva: Suomen Pyöräily ry/Anne Lius-Liimatainen

Kriteriumin eli kortteliajon ja trialin suomenmestaruuksista kilpaillaan perjantaina Vantaan SM-viikolla. Heurekalle rakentuu parhaillaan pyöräilyn tapahtumapuisto, jossa kaikki halukkaat voivat kokeilla pyöräilyä, esimerkiksi trial-pyörää, BMX-pyörää, potkupyörää tai sähköpyörää.

Kriteriumin suomenmestaruutta naisissa puolustaa Pia Pensaari (TVC), joka jäi tiukassa loppukiritaistossa viime lauantain maantien SM-kisoissa pronssille. Kova nimi naisissa on myös maantien SM-hopeaa ja suomenmestaruuden ratapyöräilyn omnium-kisassa napannut Eeva Sarlin (Velociposse). Ensi kertaa naisten elitessä kilpailee kortteliajossa myös Viivi Puskala (CCH), joka viime vuonna voitti N18-sarjan.

Miesten puolella kriteriumin suomenmestaruutta viime vuodelta puolustaa Jaakko Hänninen (TWD Länken). Myös viime sunnuntaina maantiellä yllätysmestariksi kirinyt Anders Bäckman (IBD Cycling) nähdään Vantaan lähtöviivalla.

– Rata on kilometrin pituinen ja siinä on mukana hiekkatietä. Kapeimmillaan reitti on vain 300 senttiä, mikä tekee siitä haastavan varsinkin isojen tiimien kannalta. Luvassa on varmasti tiukkoja käännöksiä, kommentoi Suomen Pyöräilyn SM-viikon tapahtumavastaava, itsekin pyörällä kilpaileva Sini Savolainen tiedotteessa.

SM-kriteriumin järjestää pyöräilyseura Idrottsklubben -32. Kriterium-kisa nähdään Heurekalla naisissa klo 14-14:45 ja miehissä 15:15-16:25.

Trialin suomenmestaruutta puolustaa jo viidettä kertaa peräkkäin Tampereen Pyöräpoikien Aleksi Sulkanen. Trialin alkukilpailut alkavat kello 12 ja finaali nähdään 17.30-18.30.

catlike mainos


km kopio

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama