Hännisen huippuvire jatkuu – sunnuntaina kukistui Italian ja Espanjan ympäriajon etappivoittaja!

Suomalaispyöräilijä Jaakko Hänninen on edelleen erinomaisessa kunnossa ennen perjantaista maantiepyöräilyn MM-kisojen alle 23-vuotiaiden kilpailua.

Sunnuntaina Hänninen voitti Ranskassa UCI 1.2 –kategorian Tour de Gévaudan – Occitanie –kilpailun. Hänninen oli kilpailun lopussa irtiotossa yhdessä Direct Energie -tallin virolaisajaja Rein Taaramäen kanssa. Hänninen kukisti Taaramäen loppukirissä.

Pituudeltaan 153 kilometrin kilpailussa noustiin viisi vuorinousua, joista kolme oli ykköskategorian nousuja. Viimeisessä nousussa jäljellä oli enää neljä ajajaa, joista suomalainen ja virolainen osoittautuivat sitkeimmiksi.

- Koska olimme ajaneet jo kerran maalin läpi toiselle lyhyelle kierrokselle, minulla oli selkeä kuva, missä yritän ratkaisua. Yritin ensimmäisen kerran ikään kuin kokeeksi kolme kilometriä ennen maalia. Taaramäe ei tippunut vielä siihen, mutta sen jälkeen hän meinannut suostua vetämään. Meillä oli kuitenkin sen verran eroa taakse, että mitään uhkaa takaa ei ollut. Kun tulimme viimeiselle kilometrille, tein ennakkoon suunnittelemassani paikassa iskun ja Taaramäe jäi, kertasi Jaakko Hänninen loppuratkaisuja TWD Länkenin sivuilla.

- Kun katselin lähtölistaa, niin ajattelin, että voisin sijoittua 15:n joukkoon. Kun kisa eteni, huomasin, että tässähän on mahdollisuuksia 10 parhaan joukkoon. Kohta huomasin, että nyt on mahdollisuuksia neljän joukkoon. Ja pian olin taistelemassa kisan voitosta. Kyllä tässä on uskomaton tunne päällä, iloitsi suomalainen.

Hännisen ottama päänahka on kova, sillä Taaramäe kuuluu Tanel Kangertin ohella Viron kärkipyöräilijöihin. Vuonna 2016 Taaramäe voitti Italian ympäriajon 20:nnen etapin. Taaramäe on voittanut myös Espanjan ympäriajon vuorietapin vuonna 2014. Ranskan ympäriajon kokonaiskilpailussa hän oli 11:s vuonna 2011.

Hänninen polkee alle 23-vuotiaiden MM-kilpailussa perjantaina.

Tulokset

catlike mainos

Premiumsport.fi

ulvang banneri