Veikkasen joukkueen Gilbert Fleche Wallonen voittoon – Helminen päivän suomalaisnimi

Jussi Veikkasen joukkueen Philippe Gilbert voitti viime sunnuntaina Amstel Gold Racen ja nyt vain kolme päivää myöhemmin hän jatkoi kevään arvostettujen klassikkojen voittosarjaansa Belgiassa Fleche Wallone -kilpailussa.

Huy, Belgia
Jussi Veikkasen joukkueen Philippe Gilbert voitti viime sunnuntaina Amstel Gold Racen ja nyt vain kolme päivää myöhemmin hän jatkoi kevään arvostettujen klassikkojen voittosarjaansa Belgiassa Fleche Wallone -kilpailussa.

Kilpailussa oli mukana kaikkiaan kolme suomalaisammattilaista. Veikkasen lisäksi kilpailun ajoivat Kjell Carlström ja Matti Helminen. Veikkasella ja Carlströmillä oli selkeä työmiehen rooli. Sen sijaan Helmiselle oli annettu vapaat kädet lähteä irtiottoon. Sen hän tekikin jo heti kilpailun alussa ja oli pitkään neljän ajajan irtiotossa. Kvartetin ero pääjoukkoon oli parhaimmillaan 17 minuutin luokkaa, mutta voittajasuosikkien joukkueet vetivät eron kiinni hyvissä ajoin ennen loppuratkaisuja. Siitä huolimatta Landbouwkrediet –joukkueessa ajavan Helmisen päivää on arvostettava.

Jussi Veikkanen iloitsi joukkueensa menestyksestä.

- Olihan päivä. Pelasimme pokeria ja voitimme! Philippe oli aivan ylivoimainen ja tämä oli ensimmäinen kerta kun sama ajaja vie saman vuoden Amstelin ja Fleche Wallonen. Itselle napsahti jälleen työmiehen osa. Joukkueemme Jurgen Van Den Broeck kärsi rengasrikon pikkutiellä ja kun huoltoautoa ei ollut lähimaillakaan, annoin hänelle omasta pyörästäni kiekon. Sen jälkeen minun päivä oli käsitelty. Mutta työ on työtä, kertoi Jussi Veikkanen.

Myös Kjell Carlström oli tyytyväinen joukkueensa päivään.

- Ajoimme hyvin joukkueena ja itse tein hyvää työtä meidän Simon Gerransille kuten Amstelissakin. Nyt Gerransilta loppuivat kuitenkin jalat. Mutta ensi sunnuntaina yritämme uudelleen Liege – Bastogne – Liegessä, kertoi Kjell Carlström.

Tulokset

La Flèche Wallonne (HIS), 201 km, Belgia

1 Philippe Gilbert (Belgia) Omega Pharma - Lotto 4.54.57
2 Joaquím Rodríguez Olivier (Espanja) Katusha + 0.03
3 Samuel Sánchez Gonzalez (Espanja) Euskaltel-Euskadi + 0.05
4 Alexandre Vinokourov (Kazakstan) Pro Team Astana + 0.06
5 Igor Anton Hernandez (Espanja) Euskaltel-Euskadi s.a.
6 Jelle Vanendert (Belgia Omega Pharma-Lotto s.a.
102 Kjell Carlström (Suomi) Sky Procycling + 4.34
136 Matti Helminen (Suomi) Landbouwkrediet + 10.02
Jussi Veikkanen (Suomi) Omega Pharma – Lotto DNF

- TWD-Länken, Esko Lummelampi

catlike mainos

Premiumsport.fi

ulvang banneri