Baltic Chain Tour alkoi hienolla etapilla Lahdessa – avausetapin voitto belgialaistallille

Saksalainen Philipp Walsleben juhlii Baltic Chain Tourin avausetapin voittoa Lahdessa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Saksalainen Philipp Walsleben juhlii Baltic Chain Tourin avausetapin voittoa Lahdessa. Kuva: Hevoskuuri.fi

Lahdessa nähtiin maanantaina harvinaista pyöräilyherkkua Suomessa, kun kansainvälisen Baltic Chain Tourin avausetappi ajettiin Lahden ympäristössä. Avausetapin voitto meni belgialaisen BKCP Powerplus tallin saksalaiselle Philipp Walslebenille. Jalkarannan nousussa iskua yrittänyt Paavo Paajanen oli etapin kahdeksas.

Harvoin on Suomessa viime vuosina kansainvälistä pyöräilyä nähty, mutta maanantaina sellaista oli tarjolla, kun kansainvälinen etappikilpailu Baltic Chain Tour käynnistyi Lahdesta hienolla 168,8 kilometrin etapilla. Kilpailun startatessa klo 11 Fellmannin puiston kupeesta taivas oli harmaa ja vettä satoi välillä runsaastikin ja myös tuuli oli ajajien kiusana. Mutta etapin edetessä sää selkeni ja aurinko tuli esiin ensimmäistä kertaa Orimattilan tienoilla sadan kilometrin ajon jälkeen ja maaliin Lahteen tultiin jo komeassa auringonpaisteessa neljän tunnin urakan jälkeen.

Kisajärjestäjät olivat löytäneet Lahden seudulta hienon ja vaihtelevan reitin, josta löytyi myös mäkeä, ainakin eteläsuomalaisittain kiitettävästi. Vielä kun etapin alussa sade ja tuuli kiusasi, niin helpolla ajajat eivät päivän urakasta selvinneet. Kilpailun keskinopeus oli noin 42 km/h. Yleisöä reitinvarrella oli jonkun verran kannustamassa varsinkin TWD-Länkenin ajajia, joka oli ainoa suomalaistalli 21 joukkueen ja noin 120 pyöräilijän kilpailussa. Suomen maajoukkuetta ei syystä tai toisesta kilpailuun ilmoitettu mukaan, vaikka naapurimaat näin tekivätkin ja tämä kilpailu olisi tarjonnut hienoa kansainvälistä kokemusta suomalaispolkijoille.

Kilpailussa pidettiin koko ajan hyvää vauhtia ja yritettiin tehdä irtiottoja. Ratkaisevaksi nousseeksi irtiotoksi muodostui 22 ajajan irtiotto juuri ennen Orimattilan välikiriä noin 90 kilometrin kohdalla. Mukana siinä olivat myös TWD-Länkenistä Paavo Paajanen ja Samuel Pökälä. Mutta kun Uskilan mäkikirikään ei tuonut lopullista ratkaisua, niin alkoi näyttää siltä, että etapin voitto tultaisiin ratkaisemaan loppukirissä. Paavo Paajanen yritti vielä hienosti Messilän jälkeiseen kovaan Jalkarannan nousuun, mutta mäen päällä iskenyt kova vastatuuli tyrehdytti Paajasen komean yrityksen.

Muiden kärkimiesten valmistautuessa jo loppukiriin pääsi Philipp Walsleben iskemään viimeisessä liikenneympyrässä ja saamaan ratkaisevan eron aikaan. Näin saksalainen pääsi tuulettamaan etappivoittoa loppusuoralla muiden ajajien ratkoessa muut kärkisijat. Etapin kakkossija meni Saksan Lucas Lissille ja kolmossija Viron Alo Jakinille. Paavo Paajanen oli lopulta etapin kahdeksas ja on bonussekuntien jälkeen kahdeksan sekuntia myös kokonaiskilpailun kärkeä pitävää Walslebeniä perässä. Muista TWD-Länkenin ajajista pääjoukossa maaliin tulivat Risto Aaltio sijalla 93, Mikko Paajanen sijalla 96 ja lopussa hieman taipumaan joutunut Samuel Pökälä 110. Ilari Kahila oli 118.

Paajanen yritti iskua

Paavo Paajanen kertoi kilpailun jälkeen, että hänen oli yritettävä ratkaisua ennen loppusuoraa.

– Jalkarannan nousuun oli pakko yrittää, sillä kärkiporukassa oli minua nopeampia ajajia loppukiriä ajatellen. Nousun alku lähti hyvin liikkeelle, mutta sitten kun päästiin mäen päälle, niin kova vastatuuli tyrehdytti iskuyrityksen ja minun kortit oli pelattu etapin voittoa ajatellen.

PaavoPaajanen190813Paavo Paajanen(kesk.) Uskilan nousussa. Kuva: Hevoskuuri.fi– Saksalainen iski viimeisessä liikenneympyrässä ja olin aivan hänen kannassaan, mutta hän pääsi meiltä karkuun, Paajanen jatkoi kilpailun loppuratkaisusta.

Paajanen kertoi myös, että etapilla tehtiin kovasti töitä alusta alkaen eikä vaikea reitti päästänyt ajajia helpolla. Myöskin vetovuorojen suhteen oli vielä hieman hakemista pyöräilijöiden kesken.

– Ei ollut tosiaan mikään telttaretki kyseessä. Se oli tiedossa, että ennen Orimattilan kirimaalia yhden käännöksen jälkeen ja sivutuulin iskiessä tullaan varmasti yrittämään irtiottoa ja niin myös tapahtui. Muuten oli tosi vaikea kilpailu, kun ei ollut mitään kontrollia iskujen ja vetovuorojen suhteen, ja ajo välillä varsin hermostunutta.

– Mutta kilpailu oli muuten tosi hieno ja minun ensimmäinen kansainvälinen kilpailu Suomessa. Oli tosi siistiä ajaa, kun reitti oli tosi hieno ja järjestelyt ja kaikki muutkin pelasivat mallikkaasti, Paajanen antoi kiitosta.

Hienosti Paavo Paajasen kanssa irtiottoryhmässä taistellut Samuel Pökälä joutui taipumaan kärjen vauhdista Uskilan mäkikirin jälkeen, kun maaliin oli matkaa reilut 20 km.

– Sen jälkeen oli aika taistelua ja pyrin vaan tulemaan pääjoukon mukana maaliin. Aika rankka reitti oli ja alussa vielä sade ja tuuli tekivät siitä entistä raskaamman. Kyllä tämä minun rankin kisani tulee olemaan, sillä aiemmin en ole näin pitkää etappikilpailua ajanut, hienon nousun pyöräsuunnistuksen parista Suomen kansalliseen kärkeen maantiepyöräilyssä tehnyt Pökälä kertoi rankan etapin jälkeen.

Baltic Chain Tour jatkuu tiistaina Virossa 194 kilometrin etapilla Tallinasta Viljandiin.

>> Viralliset tulokset
>> Kisasivut

- Tero Viljanen

km kopio

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama