Strive FI 550x90px

Lotta Lepistö polki kolmanneksi maailmancupissa

Lotta Lepistö. Kuva: Jari Ollila

Lotta Lepistö. Kuva: Jari Ollila

Porin Tarmon kasvatti Lotta Lepistö ajoi kolmanneksi maantiepyöräilyn maailmancupissa Saksan Bochumissa. Matkana oli 125 kilometriä. Kilpailu ajettiin kahdeksana lenkkinä. Voittajaksi polki olympiakultamitalisti ja moninkertainen maailmanmestari Hollannin Marianne Vos.

-Tallikaverit auttoivat minua hyvin lähes koko matkan ajan, mutta loppukilometreillä hollantilaistalli Rabobank ja pari muuta olivat erittäin vahvoja tuoden kapteeninsa keulille. Poukkoilin porukan mukana ja koitin hakea paikkaa. 300 metriä ennen maalia oli oikealle kääntyvä kurvi. Näin aukon ja aloitin kirin saman tien. Pääsin vetämään ulkokautta ilman jarruja ja ehdin toiseksi. Ennen maalia hyydyin aivan täysin ja mietin, että nyt menee kaikki ohi. Italialainen Giorgia Bronzini menikin aivan heittämällä ohi, mutta muut eivät ehtineet, kertasi Lotta Lepistö kilpailun vaiheita.

-Tämä on minulle nyt aivan huippujuttu. En itsekään käsitä, mitä tuli tehtyä. Vielä kaksi vuotta sitten rimpuilin peräjoukoissa ja yritin pysyä mukana. Vuosi sitten pääsin jo jonkinlaiseen kuntoon, mutta lopullinen kuntopiikki tuli nyt. Isäni valmensi minua monta vuotta tavallaan. Kävin testeissä tallin kehoituksesta muutama kuukausi sitten. Kuntoalueeni oli aivan poikkeuksellinen. Peruskunto oli kuulemma betonia, mutta se yläalue ei. Sain siihen hyvät ohjeet ja olen tehnyt nyt kovia harjoituksia. Nämä mahdollistuvat juuri vahvojen pohjien ansiosta, mutta ilman apua olisi varmaan se tuloskunto jäänyt saavuttamatta, Lepistö jatkaa.

Sparkassen Giro World Cup

1 Vos MarianneRabobank-Liv Woman Cycling Team2:59:48
2 Bronzini GiorgiaWiggle Honda Pro Cycling s.a.
3 Lepistö LottaBigla Cycling Team s.a.
4 D'Hoore JolienLotto Belisol Ladies s.a.
5 Brennauer LisaSpecialized-lululemon s.a.
6 Majerus ChristineBoels - Dolmans Cycling Team s.a.
7 Druyts KellyTopsport Vlaanderen - Pro - Duo s.a.
8 Johansson EmmaOrica - AIS s.a.
9 Wild KirstenTeam Giant-Shimano s.a.
10 Olds ShelleyAlé Cipollini s.a.

>>Tulokset 

Strive FI 550x350px

Premiumsport.fi

ulvang banneri