Ensi kesän suunnistuksen veteraanien MM-kilpailut lähellä osanottajaennätystä

Muun muassa kuvan mukaista maastoa on tarjolla veteraanien MM-kilpailuissa. Kuva: SK 100

Muun muassa kuvan mukaista maastoa on tarjolla veteraanien MM-kilpailuissa. Kuva: SK 100

Ensi kesänä Tallinnassa järjestettävät veteraanien MM-kilpailut saattavat rikkoa osanottajaennätyksen. Tapahtumaan oli mahdollista ilmoittautua alennetulla osanottomaksulla tämän viikon maanantaihin mennessä ja 2153 suunnistajaa käytti tämän hyväkseen.

Järjestäjien mukaan aiempi ilmoittautumishistoria on näyttänyt, että lähes puolet osanottajista ilmoittautuu kilpailuun hyvin aikaisessa vaiheessa. Aikaisempi ennätys on vuodelta 2012 Saksasta, jolloin mukana oli 4252 suunnistajaa.

Kilpailun järjestelyistä vastaavan tallinnalaisen suunnistusseura SK 100:n mukaan ensi kesän kilpailu houkuttelee paikalle suunnistajia sijaintinsa vuoksi. Kilpailun keskuspaikkana toimiva Viron suurin kaupunki sopii myös turismiin ja etenkin suomalaisia odotetaan kilpailuun sankoin joukoin. Lisäksi majoitustarjonta on Tallinnassa runsasta, joten ilman majapaikka ei kilpailijoiden pitäisi jäädä.

Kilpailun maastomatkat käydään muutaman kymmenen kilometrin päässä pääkaupungista. Kilpailunjohtajan mielestä virolaiset maastot ovat ulkomaalaisille sangen tuntemattomia.

- Virossa on paljon ulkomaalaisille suunnistajille vieraita, mutta hienoja suunnistusmaastoja. Tallinnan jokakesäiselle rastiviikolle on osallistunut muutamia kymmeniä suomalaisia, mutta nämä maastot ovat tuntemattomia vielä tuhansille suomalaisille. Sama koskee tietenkin myös muiden Itämeren rantavaltioiden suunnistajia, kertoo kilpailunjohtaja Timmo Tammemäe.

VanalinnaKarttapala Tallinnan vanhastakaupungista.

Ensi vuoden veteraanien MM-kilpailussa kilpailijat kohtaavat väistämättään historiaa ja kulttuuria, sillä osa mitaleista ratkotaan kuuluisilla paikoilla. Sprintin karsinta kilpaillaan Tallinnan Kadriorgin puistossa ja presidentinlinnan ympäristössä. Sprintin finaali juostaan Tallinnan vanhankaupungin kapeilla kaduilla. Pitkän matkan finaali käydään 60 kilometrin päässä kaupungin keskustasta Kuusalussa alueella, joka on Viron suurin armeijan harjoitusalue. Kilpailun banketti juhlitaan Viron merimuseon tiloissa. Virallinen kisakeskus pystytetään Tallinnan Laululavan tuntumaan. Laululavalla järjestetään muun muassa viiden vuoden välein Laulujuhlat, johon osallistuu noin kymmenen prosenttia kaikista viroa äidinkielenään puhuvista ihmisistä.

Veteraanien MM-kilpailut järjestetään 5.-14. elokuuta 2016. Ohjelmassa on sprintin karsinta, finaali sekä pitkän matkan kaksi karsintakilpailua sekä finaali. Tapahtuma on avoin kaikille yli 35-vuotiaille. Kilpailuun on mahdollista ilmoittautua vielä pitkälle kesään.

PikasaareKarttapala pitkän matkan maastosta.

Nuorimpien veteraanien sarjoissa on välillä melko korkea taso. Esimerkiksi viime vuonna maailmanmestaruuden Göteborgissa voitti Simone Niggli. Kilpailun vanhimmat osanottajat ovat melko kokeneita suunnistajia. Tällä hetkellä 90-vuotiaiden miesten sarjaan on ilmoittautunut viisi osanottajaa. Heillekin on jaossa maailmanmestaruus sekä sprintissä että pitkällä matkalla.

Tapahtuman sivut