Mielipide: Jukolan talous turvattava tulevaisuudessa omalla markkinointiyhtiöllä

Jukolan Viestin talous on turvattava omalla markkinointiyhtiöllä. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Jukolan Viestin talous on turvattava omalla markkinointiyhtiöllä. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Suomen Suunnitusliitto vahvisti tänään tiedotteella muutamia viikkoja liikkuneen huhun. Lappee-Jukola jäi reilusti tappiolle.

Aiempien Jukolan Viestien taloustiedot eivät ole julkisia yhdistysten toimiessa järjestelyvastuussa, mutta tiettävästi tappiolle ei lähivuosina ole jääty ja voittoa on saattanut parhaana vuonna tulla jopa 600 000 euroa.

Se, että käytännössä kokonaan talkoolaisvoimin rakennettu tapahtuma jää tappiolle on sääli ja kertoo myös urheiluliiketoiminnan vaikeudesta.

Jotta Jukolan talous olisi jatkossa vakaammalla pohjalla, on mallia otettava Ruotsista.

Ei ole mitään järkiperustetta sille, että jokainen Jukolaa järjestävä seura aloittaa sekä osallistuja- että kumppanuusmarkkinoinnin nollasta, kenties kokonaan ilman vaadittavia kontakteja ja kokemusta aiheesta. Jukolan kokoluokan tapahtuman kumppanuuksien neuvottelut ovat pitkiä prosesseja ja tämän takia useampia kumppanuuksia olisi saatava kerralla lukkoon useammaksi vuodeksi.

Tällä hetkellä Suomen Suunnistusliitolla on oikeus tuoda pöytään kumppanuuksia, mutta ulospäin katsoen tulos ei ollut parasta mahdollista.

Esimerkiksi se, että Jukolan imagon, ympäristöarvot ja osallistujarakenteen omaava tapahtuma, jonka parkkipaikalla on tuhansia autoja ei ole saanut mukaan mieleen jäävää autoalan kumppanuutta, kertoo siitä, että potentiaalia kasvattaa yhteistä kakkua on paljon.

Jukolan taustajärjestön Kaukametsäläisten kannattaisi kääntää katseet Ruotsiin ja perustaa Jukolan Markkinointi Oy.

Ruotsin rastiviikon Oringenin hallinto ja markkinointi pyörii Uppsalasta käsin Oringen AB:n toimesta. Kulloinkin vuorossa olevan tapahtumapaikkakunnan seurat keskittyvät itse tapahtuman järjestämiseen. Vasaloppetin markkinointi puolestaan pyörii Vasaloppet Marknads AB:n suojissa. Itse Vasaloppet työllistää ympärivuotisesti noin 30 henkeä, tästä markkinoinnin parissa on seitsemän henkeä tuoden tapahtumaan noin kuuden miljoonan euron sponsorikakun.

Jukolan taloudellisten mahdollisuuksien maksimaalinen hyödyntäminen ja järjestäjäseurojen löytyminen jatkossa on turvattava. Parhaiten tämä on mahdollista strategisesti tärkeitä toimintoja ammattimaistamalla. Talous ei saa enää kaatua sateen sattuessa ja oheismyynnin sakatessa. 

-Petri Ikävalko (https://twitter.com/Petri_Ikavalko)

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama