Turussa Street-O-suunnistusta läpi talven

Talvikausi Turun seudulla alkoi rogainingilla keskiviikkona 2. marraskuuta.

Talvikausi Turun seudulla alkoi rogainingilla keskiviikkona 2. marraskuuta.

Suunnistuskausi jatkuu Turussa läpi talven. Perinteisten lauantaisten kuntorastien rinnalla järjestetään joka keskiviikko Street-O-tapahtumia. Järjestelyistä vastaava Turun Metsänkävijät testasi ajatusta keväällä kolme kertaa, ja sen innoittama seura järjestää talven aikana yhteensä 18 tapahtumaa. Street on pistesuunnistusta, jossa yhden tunnin aikana kerätään mahdollisimman paljon pisteitä. Turussa pisteytettyjä rasteja on joka kerta 30.

 Seuran puheenjohtajan Kari Lehdon mukaan kaudella on tavoiteena 80 osanottajan keskiarvo tapahtumissa.

- Nämä ovat hyviä kuntotapahtumia kaikille. Tunnin lenkki sopii yhtä lailla kilpasuunnistajien talviharjoitteluun kuin uusille harrastajille lajin tutustumiseen, Lehto toteaa.

Pimeyttä ei kannata pelätä, mutta lamppu on tarpeen ainakin maaliskuulle saakka. Pääosin rastipisteet ovat katujen varsilla ja leimaus hoidetaan vastaamalla kartan kääntöpuolella olevaan kysymykseen, kuten mikä on talon tai linja-autopysäkin numero. Emit tarvitaan vain ajanottoon. Rastilippuja käytetään vain metsiköissä ja puistoissa olevissa rastipisteissä.

Kartat ovat pääasiassa suunnistuskarttamaisia rogainingkarttoja, mutta muutamia yllätyksiäkin Lehto kertoo miettineensä talven varalle. Samalla hän toivoo, että suunnistajat antavat hyvän kuvan harrastuksestaan paikallisille asukkaille.

- Tonttimaille meno on ehdottomasti kielletty, vaikka rastin osoittava piste olisi tonttimaan sisällä, vastauksen näkee aina kadulta. Riittää, että juoksee ohi ja kirjaa vastauksen. Myös liikenteen kanssa on oltava varovainen, Lehto muistuttaa.

Korttelisuunnistuskausi alkoi jo keskiviikkona Turku Rogaining Nightsprintillä. Raision puolella järjestetyssä kilpailussa oli mukana 146 suunnistajaa. Muuten kilpailu oli, kuten Street-O-tapahtumatkin, mutta oikeassa kilpailussa aikaa oli kaksi tuntia ja rastipisteillä oli liput ja emit-leimaus.

Ensimmäinen Street-O juostaan Turun Itäharjulla keskiviikkona 9.11., lähdöt kello 18-19. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, mutta toivottavaa Facebookin kautta.

Lisätietoa

oroc poisto banneri


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama