Venla Harju vakuutti MM-näyttökisassa Virossa

Venla Harju onnistui MM-katsastuksissa Virossa. Kuva: Reigo Teervalt

Venla Harju onnistui MM-katsastuksissa Virossa. Kuva: Reigo Teervalt

Venla Harju oli suunnistuksen MM- ja maailmancupin näyttökilpailujen ensimmäisen päivän sprintissä suorastaan ylivoimainen. Harju teki radalla kovaa jälkeä voittaen toiseksi tulleen Kirsi Nurmen peräti 29 sekunnilla. Kolmanneksi kiristi tiiviin ryppään etunenässä Sari Anttonen, 37 sekuntia Harjua hitaampana.

Harju oli syystäkin tyytyväinen kovaan vetoonsa, johon ei suomalaisnaisista Pölvassa vastusta löytynyt.

- Olen tyytyväinen siihen, että jaksoin puristaa. Meno tuntui paljon paremmalta kuin viikko sitten Huippuliigassa. Matkaan mahtui ainakin yksi reitinvalinta, josta tuli ylimääräistä matkaa ja käyrää kymmenisen sekuntia, summasi Harju oman kisansa.

Harjulle 29 sekuntia taipunut Nurmi kuvasi menoaan tahmeaksi. Suoritus kuitenkin oli hallittu.

- Tulokseen voin olla tyytyväinen, sillä jalat olivat aika raskaat. Meno oli aika tahmeata alusta asti. Siihen olen kuitenkin tyytyväinen, että tekniikka pysyi pääosin hyvin hallussa. Yhdellä rastilla ei ollut maastoennakkoa ja tuli sellainen 15 sekunnin turha ihmettely, Nurmi arvioi.

Myös kolmanneksi sijoittunut Anttonen oli tyytyväinen sprinttinäyttöönsä.

- Joku turha seisoskelu ja ohiajo tuli, muuten meni ihan hyvin. Välillä tuntui aika kauhealta, kun oli sellaista luukutusta, Anttonen tunnusti.

Maajoukkueen päävalmentaja Petteri Kähäri antoi tunnustusta naisten kärkikuusikolle ja erityisesti Harjun vauhti ilahdutti.

- Naisilla kärkikuusikko oli hyvin odotettu. Ilahduttavaa oli Harjun vauhti, se oli varmasti ns. kansainvälistä tasoa. Myös miehissä kärkikolmikko onnistui ilahduttavasti, summasi Kähäri viikonlopun ensimmäisen näyttökisan.

Miesten kisassa kärkikolmikko oli tiiviimmin kasassa: Fredric Portin voitti viiden sekunnin erolla estejuoksuun panostavan Topi Raitasen ja 13 sekunnilla Aleksi Niemen.

Portin oli tyytyväinen menoonsa, sillä vire oli hyvä alkuviikon flunssasta huolimatta.

- Tunsin jo ennen kisaa, että jalat ovat taas hyvät. Pystyin ottamaan aikaa kartanlukuun, kun sitä tarvittiin. Rata oli loppujen lopuksi aika helppo. Tosin oli koko ajan tekemistä, mutta ei siinä kuitenkaan ollut sellaisia isoja paikkoja, jossa olisi voinut mokata. Onnistuin menemään koko ajan aggressiivisesti eteenpäin, Portin pohti voittoisan kisan jälkeen.

Raitanen oli tyytyväinen juoksuvireeseensä, mutta kaipasi menoonsa lisää sujuvuutta.

- Radalla oli paljon rasteja ja homman piti olla sujuvaa, mutta sitä se ei itsellä ollut, kun rutiinia ei vielä löytynyt. Kun saan taas hyviä treenejä alle sprintistä, saan sekunteja pois. Juoksu kulki hyvin ja sen puolesta olisi voinut mennä kovempaakin, mutta taitopuoli pitää muistaa myös, Raitanen muistutti.

Kolmanneksi sijoittunut Aleksi Niemi kuvasi sprinttinäyttöään perussuoritukseksi.

- Alussa juoksu oli vähän tahmeaa, mutta loppuun pystyin puristamaan hyvin. Yksi pieni virhe tuli – muuten oli hyvää perustekemistä. Ihan tyytyväinen voi olla, Niemi totesi.

Suunnistuksen MM- ja maailmancupin näyttökisat jatkuvat lauantaina keskimatkalla.

Tulokset

Premiumsport oroc 400X350

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama