Suunnistuksen maailmancup-avaus käydään minitourina - Fredric Portin odottaa takaa-ajoa innolla

Kuva: WorldofO

Kuva: WorldofO

Turussa ja Lohjalla kilpailtavat suunnistuksen maailmancupin avausosakilpailut yhdistyvät yhdeksi kokonaisuudeksi.

Tapahtuma on vuosina 2010-2013 käydyn Nordic Tourin mallinen kokonaisuus, jossa sprintin, keskimatkan ja pitkän matkan ajat lasketaan yhteen. Kuten maailmancupin koko kiertueella, myös Suomen minitourilla voittajiksi selviävät suunnistajat, jotka hallitsevat kaikki matkat.

Keskiviikkona käytävän sprintin finaalin kärkikymmenikölle on tarjolla 120-5 bonussekuntia, jotka vähennetään kilpailijan ajasta sunnuntain kilpailuun lähdettäessä. Minitourin päättävä pitkä matka juostaan sprintin ja keskimatkan aikojen perusteella takaa-ajolähtönä, ensimmäinen suunnistaja maalissa on tourin voittaja.

Suomi lähtee mukaan kotikisoihin suurella, 10 naista ja 12 miestä sisältävällä joukkueella. Suomen joukkueen ehdottomiin kärkinimiin kuuluva Fredric Portin uskoo saavansa kotiyleisön kannustuksesta ylimääräistä energiaa.

- Minitour on kisamuotona jännittävä, saa nähdä kuinka hyvin se toimii. Toivottavasti saadaan jonkinlaisia eroja ennen pitkää matkaa, ettei siitä tule pelkkä letkajenkka. Hyvä idea joka tapauksessa ja kiva, että kokeillaan! Monipuolisuus ratkaisee ja se on hyvä juttu.

Portin lähtee kisaan ilman varsinaisia sijoitustavoitteita.

- Olen tyytyväinen, että pystyn edelleen kamppailemaan hyvistä sijoituksista ja haluan nauttia tilanteesta. Jälkeenpäin haluan tuntea, että näytin sen, minkä osaan.

- Maailmancupin Suomen kiertue nousee kyllä arvossa sen takia, että se järjestetään kotimaassa. On tosi kiva juosta siellä, missä kaikki on tuttua ja missä varmasti saa yleisön kannustusta. Tästä yritän ottaa kaiken ylimääräisen energian haltuun. Erityisen kiva on myös juosta sprinttiviesti Turun puistoissa, siitä tulee varmasti huikea kisa!

Myös kovaa vauhtia alkukauden kisoissa esittänyt Venla Harju lähtee laittamaan itsensä täysillä likoon ja hakemaan onnistuneita suorituksia.

- Minusta on kivaa, että kaikki juoksevat kaikki matkat. Erityisen hauskaa on päästä takaa-ajoon, toivottavasti juoksemaan hyvistä sijoituksista maailman parhaiden naisten joukossa.

- Nämä maailmancupin kisat ovat kenties kauden kovatasoisimmat kilpailut, sillä parhaat maat saavat lähettää useamman juoksijan kuin MM:iin. Näin ollen kisoissa pääsee varmasti haastamaan itsensä ja onnistumisista saa voimaa kohti MM-kisoja. On myös hienoa päästä taas kotiyleisön eteen.

Maailmancupin kilpailuita pääsee seuraamaan niin paikan päälle kuin television välityksellä. Yle televisioi kaikki kilpailut suorana TV2:lla.

TV-LÄHETYKSET

keskiviikko 24.5. klo 15:40-17:00 sprinttiviesti, Turku
torstai 25.5. klo 18:00-20:00 sprinttifinaalit, Lohja
lauantai 27.5. klo 12:15-13:45 naisten keskimatka ja 15:15-16:45 miesten keskimatka, Lohja
sunnuntai 28.5. klo 10:00-12:25 takaa-ajo, pitkä matka, Lohja

jukola aapo banner


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama