Uusi seura mukana Venlojen voittokamppailussa - OL Norskan tavoitteet kymmenen joukkoon

Sabine Hauswirth on OL Norskan ankkuri Venlojen viestissä, Kuva: WorldOfO

Sabine Hauswirth on OL Norskan ankkuri Venlojen viestissä, Kuva: WorldOfO

Venlojen viestissä nähdään tänä vuonna todennäköisesti uusi seura mukana kärkikamppailussa. Sveitsiläinen OL Norska on koonnut riveihinsä maansa parhaimpia suunnistajia, ja se lähtee viestiin joukkueella Sarina Jenzer, Silje Ekroll Jahren, Simone Niggli ja Sabine Hauswirth.

Nimivahvan joukkueen aloittaja Jenzer sekä ankkuri Hauswirth ovat molemmat Sveitsin maajoukkuesuunnistajia. Sen lisäksi toisella osuudella juokseva Ekroll Jahren on Norjan maajoukkuesuunnistaja. Kolmatta osuutta vie Simone Niggli, joka on 23-kertainen maailmanmestari ja samalla kaikkien aikojen menestynein suunnistaja. Ammattiuransa Niggli lopetti vuoteen 2013, mutta on edelleen juossut vahvasti.

- Aloitimme tämän projektin noin kaksi vuotta sitten ja tavoitteemme oli juosta Venloissa ja Jukolassa eliittijoukkueilla. Skandinaviassa on yleistä, että seurat ovat isoja, ja heillä on paljon hyviä suunnistajia, joten yritimme päästä samaan. Esimerkiksi Sabine (Hauswirth) on ollut OL Norskassa mukana pienestä asti, joukkueenjohto kertoo.

Hauswirth voitti viime vuonna Venlojen viestin Halden SK:n joukkueessa. Hän kertoo olevansa todella innoissaan tämän vuoden projektista.

- Kerrankin voin juosta alkuperäiselle seuralleni. Meidän tavoite on pitää hauskaa ja olemme tosi iloisia, kun pääsemme juoksemaan yhdessä. Tietysti tiedostamme, että joukkueessamme on kovia nimiä, joten tavoitteemme on olla kymmenen joukossa, Hauswirth valottaa.

Myös sveitsiläisten leirissä odotetaan haastavaa kilpailua.

- Uskon, että ei tule olemaan liian helppoa. Maasto ei ole tyypillistä sveitsiläistä, mutta olemme kaikki viettäneet paljon aikaa Skandinaviassa, joten olemme varautuneet tähän, Hauswirth sanoo.

jukola aapo banner


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama