Olli Ojanaho nopein Pispalassa: nuorten MM-kultaa sprintissä!

Olli Ojanaho. Kuva: Touho Häkkinen

Olli Ojanaho. Kuva: Touho Häkkinen

Suunnistuksen nuorten MM-kilpailut jatkuivat keskiviikkona sprinteillä Tampereen Pispalassa.

Suomen Olli Ojanaho oli jälleen voittamaton, kun hän juhli nuorten maailmanmestaruutta 174 miehen kilpailussa. Viimeisten joukossa matkaan startannut tiistain keskimatkan maailmanmestari Olli Ojanaho ei saanut sujuvaa suunnistusta päälle heti alussa ja hän jäi ensimmäisellä rastivälillä muille. Sen jälkeen suunnistus lähti sujumaan ja suomalainen nousi mitalitaistoon.

Vielä neljä rastia ennen maalia rastilla Uuden-Seelannin Tommy Hayes ja Sveitsin Joey Hadorn olivat suomalaismestarin edellä, mutta Ojanahon reitinvalinta sekä kovavauhtinen ja sujuva 400 metriä toivat hänelle jälleen kultaa. Hayes otti hopeaa kahdeksan sekuntia Ojanahosta. Hadorn suunnisti pronssille 10 sekuntia Ojanahoa hitaammalla ajalla.

Suomalaisten hyvää päivää miesten puolella täydensi Tuomas Heikkilä, joka tippui niukasti mitaleilta oltuaan neljäs. Pronssimitali jäi kuuden sekunnin päähän. Topi Syrjäläinen oli kolmanneksi parhaana suomalaisena 19:s.

Naisten kilpailuun starttasi 156 suunnistajaa. Voiton vei tiistain tapaan Sveitsin Simona Aebersold. Hopealle suunnisti Tshekin Tereza Janosikova ja pronssille Ruotsin Linnea Golsäter.

Suomalasista kymmenen joukkoon suunnistivat kuudenneksi ehtinyt Anu Tuomisto ja sijalle kahdeksan päätynyt Inka Nurminen. Tuomisto jäi Aebersoldille 43 sekuntia ja pronssista 24 sekuntia.

Tulokset

Premiumsport oroc 400X350

Premiumsport.fi

JÄMI147

Ad16605771St1Sz3466Sq110867070V0Id1