Sari Anttonen lähtee innolla kovatasoiseen World Gamesiin

Sari Anttonen kilpailee World Gamesissa ensi viikolla. Kuva: Touho Häkkinen

Sari Anttonen kilpailee World Gamesissa ensi viikolla. Kuva: Touho Häkkinen

Ei-olympialajien suurtapahtuma World Games alkaa torstaina Puolan Wroclawissa. Suunnistus on World Gamesin ohjelmassa viidettä kertaa. Suunnistukset alkavat tiistaina 25.7. sprintillä ja jatkuvat peräkkäisinä kisapäivinä keskimatkalla ja sprinttiviestillä.

Suomen joukkueeseen on tullut viime hetken muutos, sillä Miika Kirmula jää pois. Hänen tilalleen Puolaan lähtee Jesse Laukkarinen, jonka lisäksi Suomea edustavat Elias Kuukka, Sari Anttonen ja Marika Teini.

Anttonen kertoo lähtevänsä World Gamesiin mielenkiinnolla. Visiitti Puolassa on nopea sunnuntaista torstaihin - omiin kisatapahtumiin keskittyvä.

- Ihan hauska kokea World Games, vaikka en tiedä, näemmekö muita lajeja kuin omat kisat. Kun kauden päätavoite on jo ohi, pystyy rennoin mielin kisaamaan. Kiva jo päästä kisaamaan, pohtii Anttonen parin viikon kisatauon jälkeen Suunnistusliiton tiedotteessa.

Keuruun Kisailijoiden Anttonen kilpaili vastikään MM-kisoissa Virossa ottaen uransa parhaat MM-sijat (11. keskimatkalla ja 13. pitkällä matkalla). Puolan World Gamesissa nähdään useita MM-mitalisteja - muun muassa Tanskan Maja Alm, Sveitsin Fabian Hertner, Ruotsin Jerker Lysell, Ranskan Frederic Tranchand ja Venäjän Natalia Gemperle. Heitä haastavat suomalaisten lisäksi MM-mitalien ulkopuolelle jääneet Sveitsin Matthias Kyburz, Belgian Yannick Michiels, Kanadan Emily Kemp ja Ruotsin Helena Jansson.

- Kova tasohan World Gamesissa on. Ohjelma on tiivis, mutta se ei haittaa, sillä sprintti ja keskimatka sopivat peräkkäisiin päiviin, Anttonen arvioi.

Miika Kirmula jää pois myös elokuun Latvian maailmancupista, jossa hänet sprintissä korvaa Kuukka sekä keskimatkalla ja viestissä Aleksi Anttolainen, joka samalla avaa arvokisauransa Suomi-paidassa.

Tapahtuman sivut

KRV2018 Kestavyysurheilu Joulukuu 2017 550 x 350

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama