Suomen naiset suunnistuksen mc-viestissä kolmanneksi

Anna Haataja. Kuva: SSL

Anna Haataja. Kuva: SSL

Suomen kolmosjoukkue suunnisti loistavasti Latvian Cesisissa kisatussa maailmancupin viestissä. Kirsi Nurmi, Miia Niittynen ja Anna Haataja ottivat vaativassa kisassa kolmossijan. Joukkue suunnisti paineettomasti ja jätti isot virheet muille. Naisten viestin voitti Sveitsi, jonka ankkuri Sabine Hauswirth piti loppukirikamppailussa Ruotsin Tove Alexanderssonin niukasti takanaan.

Miesten viestin ykkönen oli Ruotsi, joka kukisti selvästi toiseksi tulleen Sveitsin. Aleksi Niemen, Aaro Asikaisen ja Olli Ojanahon muodostama kakkosjoukkue nousi Ojanahon hienon ankkuriosuuden ansiosta parhaaksi suomalaisjoukkueeksi sijalle 7.

Koko Suomen trio onnistui mainiosti, mutta ankkuriosuudella kylmäpäoisesti suunnistanut Anna Haataja nousi eturiviin. Haataja teki nimekkään ankkurijoukon kovimman osuusajan. Vuoden takainen nuorten maailmanmestari kellotti pari minuuttia kovemman osuusajan kuin Ruotsin Tove Alexandersson. Haataja lähti matkaan yli neljä minuuttia kärjen takana, ja kutisti eron kärkeen alle kahden minuutin.

- Osuus meni tosi hienosti, suoritus oli lähes puhdas. Sain alusta asti homman haltuun ja kotin keskittyä kovasti. Tiukoissa paikoissa pystyin rauhoittamaan tilanteen, ja jaksoin hyvin loppuun asti, summasi Haataja rajuihin laskettelurinteen ylämäkiin päättyneen viestin.

Kirsi Nurmi aloitti Suomen kolmostrion viestin mainiosti vaihtaen avausosuudelta viidentenä, noin minuutin kärjen jälkeen.

- Maltoin alussa olla vähän passiivinen, enkä ruvennut sähläämään mitään tyhmää, vaikka meninkin ensin väärän hajonnan ykköselle. Olen tyytyväinen omaan suoritukseen. Jaksoin vielä lopun ylämäissä ottaa muutaman päänahan, nautiskeli Nurmi kisan jälkeen.

Monen joukkueen kärkimahdollisuudet menivät kisan alun tiheikkörasteille, jossa mm. Suomen ykkösjoukkueen kärkinaiset Merja Rantanen ja Marika Teini pummasivat.

Miia Niittynen jatkoi toisella osuudella vahvasti. Hän vaihtoi seitsemäntenä aivan Suomen 2-joukkueen Saila Kinnin perässä.

- Pääosin meni ihan hyvin, yhdellä rastilla tuli vähän isompi virhe, mutta kokonaisuus oli ihan hyvä. Anna oli aivan huikea ankkuriosuudella, Niittynen iloitsi joukkueen menestyksestä.

Suomen naisten vahvaa tasoa kuvaa se, että kaikki kolme viestijoukkuetta olivat maalissa kuuden parhaan joukossa. Virallisiin maailmancupin tuloksiin lasketaan kuitenkin vain yksi joukkue kustakin maasta.

Miesten viestissä suomalaisjoukkueiden avausosuus sujui alkumatkan virheiden varjostamana. Kakkososuudella tahti muuttui ja sekä ykkösjoukkueen Olli-Markus Taivainen (vaihto 12.) että kakkosjoukkueen Aaro Asikainen (14.) nostivat joukkueidensa sijoituksia ylöspäin.

Ankkuriosuudella Suomen ykkösjoukkueen Fredric Portin aloitti hyvin, mutta lopussa kakkosjoukkueen Olli Ojanaho jahtasi vauhdikkaasti eron kiinni ja lopun ylämäissä myös ohi. Ojanahon ankkuriosuus sujui samaan tahtiin kuin Ruotsin voittoon ankkuroineen William Lindin.

Suunnistuksen maailmancup jatkuu sunnuntaina sprinttikilpailulla.

Tulokset

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama