Olav Lundanes ja Marianne Andersen keskimatkan Norjan mestarit

Olav Lundanes jatkoi vahvaa kauttaan. Kuva viikonlopun SM-pitkältä Lapualta. Kuva: Touho Häkkinen

Olav Lundanes jatkoi vahvaa kauttaan. Kuva viikonlopun SM-pitkältä Lapualta. Kuva: Touho Häkkinen

Paimion Rastin Olav Lundanes jatkoi voittokulkuaan suunnistuksen Norjan mestaruuskisoissa lauantaina. Lundanes suunnisti 5,5 kilometrin keskimatkan voittoon 32 sekunnin erolla ennen Anders Nordbergiä. Kolmas oli Paul Sirum puolitoista minuuttia voittajasta.

- Olen erittäin tyytyväinen tämän päivän suoritukseen. Tuli vain pieni 10 sekunnin pummi, Lundanes kertoi Norjan suunnistusliiton tiedotteessa.

Lundanes suunnisti mestariksi myös torstaina pitkällä matkalla. Yhteensä mestaruuksia miehellä löytyy jo 17.

- Olen erittäin tyytyväinen, että sain kaksi hyvää kulkupäivää Norjan mestaruusviikon aikana, Lundanes lisäsi.

Naisten puolella nähtiin myös tuplamestari, sillä Marianne Andersen nappasi myös viikon toisen mestaruutensa ottamalla 4,4 kilometrin keskimatkan voiton 30 sekunnin erolla ennen Anne Margrethe Hauskenia, Kolmas oli Paimion Rastin Ida Marie Næss Bjørgul 2,27 kärjestä.

- Eilisen huonon karsintajuoksun jälkeen jouduin hyökkäysasemiin tänään. Ja tein hyvän kisan, vain pari pientä pummia, Andersen kertoi.

Norjan mestaruuskilpailuissa on jäljellä vielä viestit huomenna sunnuntaina.

Tulokset

oroc mainos


Premiumsport oroc 400X350

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama