Suunnistuksen maailmancup päättyy viikonloppuna – Elias Kuukka odottavaisin mielin Sveitsiin

Elias Kuukka suunnisti Helsingin SM-sprintissä neljänneksi. Kuva: Touho Häkkinen

Elias Kuukka suunnisti Helsingin SM-sprintissä neljänneksi. Kuva: Touho Häkkinen

Suunnistuksen maailmancupin finaalikierros käydään viikonloppuna Sveitsin Grindelwaldissa. Aikaisemmista vuosista poiketen maailmancupin päätöskierros koostuu pitkästä matkasta ja keskimatkasta, sekä sunnuntaina juostavasta sprinttiviestistä.

Tampereen Pyrinnnön Elias Kuukka lähtee odottavaisin mielin maailmancupin finaaliin. Kokemusta Sveitsin finaalikierroksesta nuorukainen sai jo viime vuonna, mutta nyt odotukset ovat korkealla, sillä tarjolla on miehen lempimatkoihin kuuluva pitkä matka.

- On hienoa päästä juoksemaan maailmancupissa normaali pitkän matkan kilpailu. Odotan viikonlopun kilpailuja innolla, muutama viikko takaperin Suomen mestaruuden nimiinsä juuri pitkältä matkalta ottanut mies kertoo Suunnistusliiton haastattelussa.

23-vuotias Kuukka panostaa tällä hetkellä täysillä urheiluun ja suunnistukseen. Tavoite MM-paikasta kaatui keväällä sairasteluihin ja nilkkavaivoihin, mutta kesän myötä vaivat näyttävät jääneen menneisyyteen. Miehen hyvästä kunnosta osviittaa antaakin SM-kilpailujen sijoitukset, pitkän matkan kärkisijan lisäksi muun muassa SM-sprintissä mies oli neljäs ja samainen sija tuli Tampereen Pyrinnön viestinelikolle myös SM-viestistä.

- Sain harjoitella koko kesän terveenä ja kunto on nyt kohdillaan, mikä näkyy siinä, että olen pärjännyt myös heikoimmilla matkoillani, Kuukka pohtii syksyn hyviä sijoituksia.

Kuukan koko haastattelun voi lukea Suunnistusliiton sivuilta.

Suomen joukkueeseen tuli vielä viime hetken muutos, kun Otto Simosas jää pois. Hänet korvaa Jesse Laukkarinen.

Suunnistuksen maailmancupia johtavat Sveitsin Matthias Kyburz ja Ruotsin Tove Alexandersson. Naisten maailmancupissa neljä suomalaisnaista on kymmenen joukossa. Venla Harju on kuudentena, Marika Teini seitsemäntenä, Merja Rantanen yhdeksäntenä ja Sari Anttonen kymmenentenä. Nelikosta Teini ei osallistu maailmancupin päätöskierrokselle. Suomalaismiehistä korkeimmalla sijalla maailmancupissa on Fredric Portin 24:ntenä. 

Suomen joukkue

oroc mainos

Premiumsport oroc 400X350

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama