Timo Saarinen Suunnistusliiton uudeksi nuorisopäälliköksi

Timo Saarinen vei Valkeakosken Hakan viestiä Halikkoviestissä. Kuva: Toni Venäläinen

Timo Saarinen vei Valkeakosken Hakan viestiä Halikkoviestissä. Kuva: Toni Venäläinen

Vuodenvaihteessa työnsä aloittava takavuosien kärkisuunnistaja haluaa jatkaa lajin maltillista kehittämistä.

Suunnistusliiton uudeksi nuorisopäälliköksi on valittu 36-vuotias ylöjärveläinen Timo Saarinen. Tällä hetkellä luokanopettajana toimiva Saarinen on tuttu henkilö suunnistuspiireissä. Omalla aktiiviurallaan mies on edustanut Suomea niin nuorten MM-kilpailuissa kuin PM-kilpailuissa, minkä lisäksi palkintokaapista löytyy useita Suomen mestaruuksia.

Saarinen on ollut mukana seuratoiminnassa monenlaisissa tehtävissä kilpailujärjestelyistä lasten ja nuorten parissa toimimiseen. Miehen ääni on varmasti monelle tuttu kisakuulutuksista. Tällä hetkellä Saarinen edustaa kasvattajaseuraansa Valkeakosken Hakaa.

– Olen työskennellyt 10 vuotta lasten ja nuorten parissa ja seuratoiminta on minulle tuttu monella tavalla. Lisäksi olen toiminut Koululiikunnan kehittäjänä Hämeen Liikunnassa ja Urheilussa. Suunnistusliiton nuorisopäällikkönä pääsen toteuttamaan haavettani liikunnan ja suunnistuksen parissa toimimisesta, Saarinen iloitsee uusista haasteista Suunnistusliiton tiedotteessa.

Saarinen aloittaa tehtävässä vuoden vaihteessa Suunnistusliiton nykyisen nuorisopäällikön Anneli Miettisen jäädessä eläkkeelle. Timo Saarinen kiittelee Suunnistusliiton laadukasta nuorisotyötä.

– Suunnistuksessa on tehty vahvaa nuorisotyötä ja toiminta on monella tapaa hyvällä tasolla. Suunnistuksen parissa on paljon osaavaa väkeä ja tulevaisuudessa olisi hyvä kanavoida kaikki tämä tietotaito entistä paremmin suomalaisen suunnistuksen parhaaksi. Tärkeintä on jatkaa edelleen lajin maltillista kehittämistä niin, että suunnistus olisi jatkossakin kiinnostava harrastus lapsille ja nuorille ja seuroissa riittäisi tekijöitä, jotka tarjoavat heille harrastusmahdollisuuksia, Saarinen pohdiskelee.

Premiumsport oroc 400X350

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama