Huhut Kooveen kuolemasta vahvasti liioiteltuja – tamperelaisseura jahtaa Jukolan ja Tiomilan kärkisijoja vielä pitkään

Koovee suunnisti Joensuu Jukolassa toiseksi. Kuva: Touho Häkkinen

Koovee suunnisti Joensuu Jukolassa toiseksi. Kuva: Touho Häkkinen

Manageri pitää ensi vuoden viestejä mielenkiintoisina, sillä hyvin monella seuralla on mahdollisuudet taistella kärkisijoituksista.

Jukolan viestin Lappeenrannassa vuonna 2016 voittanut ja viime kesänä Enossa kakkoseksi ehtinyt Koovee aikoo pysyä Jukolan viestin ja Tiomilan kärkitaistossa vielä pitkään.

Seura vahvistuu ensi kaudeksi uusilla suunnistajilla. Uuden-Seelannin Tim Robertson pukee seuran mustakeltaisen asun päälleen seurakilpailuissa. Saman tekee Puolan Fryderyk Pryjma.

Robertson on huomattavasti parempi mies sprinttimatkoilla kuin maastossa. Hänen paras saavutuksensa on MM-sprintin 13:s sija vuodelta 2016. Arvolan mukaan Robertsonilla on kova halua kehittyä maastomatkoillakin pärjääväksi mieheksi. Robertson ja Tampereen Hervannassa asuva Pryjma eivät välttämättä suunnista Kooveen ykkösmiehistössä vielä ensi kaudella, mutta miehet ovat investointi tulevaisuuteen.

RobertsonTimWOC2017SprintrelayWoOTim Robertson. Kuva: WorldofO

Siirrot ovat samalla signaali siitä, että huhut Kooveen edustusryhmän huipputoiminnan loppumisesta ovat pelkkiä huhuja. Näiltä on nyt katkaistu siivet.

- Edustusryhmämme runko jatkaa sellaisenaan. Daniel (Hubmann) jatkaa ainakin vuoden, mutta hän on kertonut jatkavansa uraansa niin kauan kuin motivaatiota riittää, eikä sen hiipumisesta ole miehen omien sanojen mukaan tietoakaan. Olex (Kratov) on myös jatkamassa useamman vuoden, hän toteaa.

Arvola ihmettelee, mistä tällaiset huhut ovat ylipäätänsä lähtöisin, sillä huipputoimintaa ei ole ollut aikomustakaan ajaa alas. Managerin mukaan Kooveen miesten huippusuunnistustoiminta oli vaakalaudalla kauden 2013 jälkeen, kun Vuokatin MM-kisat olivat takana. Silloin seurassa kuitenkin päätettiin satsata tosissaan.

Voitto vuotta odotettua aiemmin

Tämän jälkeen seura on vahvistunut vuosi vuodelta. Vuonna 2013 Koovee oli Jukolassa sijalla 21. Vuotta myöhemmin Kuopiossa sijoitus olisi parantunut managerin arvion mukaan 20 joukkoon, mutta viesti loppui toiseen osuuteen, kun viestinviejän jalka murtui. Louna-Jukolassa vuonna 2015 Koovee oli yhdeksäs ja Lappee-Jukolassa vuotta myöhemmin napsahti voitto.

- Voitto tuli hieman yllätyksenä vuotta ennakoitua aikaisemmin. Tiesimme, että mahdollisuudet ovat olemassa, mutta ajattelin sen olevan vielä realistisempaa vasta Joensuussa, Arvola kertoo.

Tällä hetkellä, ja todennäköisesti myös tulevina vuosina Koovee kuuluu maailman kärkisuunnistusseuroihin. Kamppailu Jukolan voitosta jatkuu Lahti-Hollolassa, Kangasalla, Rovaniemellä kuin Vehmaallakin. Hubmannin ja Kratovin lisäksi myös virolaiset Lauri ja Timo Sild sekä Kenny Kivikas ovat jatkamassa seurassa. Myös suomalaiset runkomiehet harjoittelevat edelleen henkilökohtainen ja viestimenestys mielessä.

Kooveen huipputoiminnan lisäksi seurasta on liikkunut toinenkin huhu. Suunnistuspiireissä on puhuttu siitä, että suunnistajia on ostettu isolla rahalla ja nämä rahat olisivat suoraan Arvolan omasta lompakosta. Yritysmaailmankin puolella menestynyt Arvola toteaa managerina käyttäneensä kontaktejaan ja osaamistaan, jotta myös rahoitus on kunnossa, mutta oman osuutensa hän kiistää.

- Sekä seuran että urheilijoiden henkilökohtaiset menestyshetket ovat tuoneet paljon sellaisia hienoja hetkiä, joita työelämän puolella ei ole voinut koskaan kokea. Tässä on helppo olla täysillä mukana, Arvola toteaa.

ArvolaRaimoTouhoRaimo Arvola keskusteli Tiomilassa Tampereen Pyrinnön valmentajan Mikko Eskolan (oik.) kanssa. Kuva: Tiomila

Viesteissä monella mahdollisuudet

Ja menestyshetkiä Koovee hakee taas ensi kaudella. Edustusryhmän sisällä tehdään pieniä muutoksia valmentajien roolitukseen. Jani Lakanen ottaa suurempaa roolia naisista ja Jani Myllärinen johtaa miehiä Arvolan toimiessa kaksikon taustalla.

Tiomilan ykköstila on Kooveelta vielä kokonaan kokematta. Viime keväänä Göteborgissa joukkue oli neljäs. Joensuu Jukolassa seura oli toinen. SM-viestistä tuli pronssia.

- Motivaatiota meiltä kyllä löytyy, kun viime vuonna ei voitettu, Arvola vakuuttaa.

Hän pitää tulevaa vuotta viestisuunnistuksen osalta mielenkiintoisena. Mahdollisuuksia kärkitaistoon on 3-4 seuralla jokaisesta suunnistuksen suurmaasta eli Suomesta, Ruotsista ja Norjasta.

- Voi olla, että kymmenellä eri seuralla on mahdollisuudet kolmen parhaan joukkoon Jukolassa. Tämä on huomattavasti mielenkiintoisempi tilanne kuin takavuosina, jolloin oli olemassa vain pari kolme suosikkia, ja muut tulivat kaukana perässä, Arvola miettii.

-Juho-Veikko Hytönen

Premiumsport oroc 400X350

Premiumsport.fi

JÄMI147

inov 8 alapanoraama