Kehittyvä tekniikka helpottaa maastoon tutustumista: ”Sääntöjä on täsmennettävä”

Uusi tekniikka kuten helikopterikamerat asettavat haasteita suunnistuksen säännöistä vastaaville tahoille. Kuva: Steve Lodefink/Creative Commons

Uusi tekniikka kuten helikopterikamerat asettavat haasteita suunnistuksen säännöistä vastaaville tahoille. Kuva: Steve Lodefink/Creative Commons

Suunnistuksen harjoituskieltoaluetta koskevia sääntöjä täsmennetään vuodelle 2019.

Kaksi suunnistajaa eivät saa osallistua Sveitsissä toukokuussa käytäviin EM-kilpailuihin käytyään köysiradan avulla Latvian MM-kisojen kilpailualueen yläpuolella.

Kansainvälisen suunnistusliiton IOF:n toiminnanjohtaja Tom Hollowell kertoo, että Varsovassa tammikuussa puitu tapaus oli yksi hänen pitkän suunnistuspäättäjäuransa erikoisimmista. Hallituksen kahden päivän kokoukseen mahtui suuri määrä asioita, jotka piti käsitellä pääosin nopeasti aikataulun vuoksi. Köysiratatapauksesta riitti keskusteltavaa kuitenkin yli tunnin ajan.

Samalla hallitus päätti, että IOF:n sääntökomitean on huhkittava vuodelle 2019 tarkemmat säännöt, sillä ne ovat jääneet kehittyneen tekniikan jalkoihin.

- Nykyinen sääntö ei erikseen määrittele mitä harjoituskieltoalueelle meneminen tarkoittaa. Tietenkin on selvää, että alueelle jalan meneminen on kiellettyä, mutta tällaiset tapaukset ovat aina hieman tulkinnanvaraisia, Hollowell toteaa.

Porttikielto EM-kisoihin on tietenkin kova paikka urheilijoille, mutta Hollowell näkee tapauksessa hyvääkin.

- Tämä nosti esiin säännön tulkinnanvaraisuuden. Nykyään on olemassa kopterikameroita ja muita teknisiä työkaluja, joilla tutustua maastoon, eikä niiden käyttöä tai kieltoja ole sen tarkemmin määritelty. Sääntöjä on täsmennettävä.

Maastotuntemus myös osa lajitaitoja

Maastotuntemuksen hankkimista ei voi kokonaan kieltääkään, sillä kilpailumaaston mallintaminen urheilijan mieleen on yksi suunnistajan tärkeä taito ja tässäkin kova työ pitää palkita, kunhan tiedot maastosta hankitaan tasapuolisin ja sallituin keinoin.

Suomalaiseen maastoon voi tutustua helposti vaikkapa MapAnt-sovelluksella. Viime vuonna suomalainen Jarkko Ryyppö sekä kaksi ruotsalaista suunnistajaa Mats Troeng ja Joakim Svensk rakensivat Maanmittauslaitoksen maastotietokannan ja laserkeilausaineiston avulla Mapant-sovelluksen, joka on käytännössä melko tarkka suunnistuskartta lähes koko Suomesta. Tämä on täysin sallittu ja erittäin hyödyllinen tapa valmistautua Suomen maaperällä käytävään kisaan. Sen sijaan erilaiset vippaskonstit kuten kilpailumaastossa salaa käyminen ovat kiellettyä.

Hollowell epäilee, ettei kilpailumaaston yläpuolella leijumiseen ole tulossa korkeussääntöä, sillä sen määrittely olisi ongelmallista.

Entä jos lentää harjoitusleirille Espanjaan? Pitääkö pelätä, että 10 kilometrin korkeudessa lentävä reittilentokone rikkoo jonkun Etelä-Ruotsin, Tanskan tai Keski-Euroopan arvokilpailun harjoituskieltoalueen ilmatilaa?

- Ei tarvitse, ellei sinulla ole todella tehokasta vakoilukameraa mukana, Hollowell nauraa.

-Juho-Veikko Hytönen


Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama