Outi Hytösen kirja Suunnista kuin mestari tarjoaa kaikille kehityshaluisille suunnistajille ajateltavaa

Venlojen viestin lähtö vuonna 2013. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Venlojen viestin lähtö vuonna 2013. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Suunnistustaidot kehittyvät, kun omaa ajattelua ohjaa tietoisesti.

Kesä lähenee ja suunnistuskausi kolkuttelee jo ovella, joten on otollinen aika tarttua Outi Hytösen uutuuskirjaan Suunnista kuin mestari. Suomea maajoukkuetasolla suunnistuksessa edustanut Hytönen tarjoaa kirjassa oppeja aloittaen suunnistustaidon perusteista ja päättyen huippusuorituksen tekijöiden kokoamiseen.

Suunnistuksen harrastajien määrä on kasvussa, mutta Hytösen mukaan kirjahyllyssä tuntui olevan suunnistuskirjan mentävä aukko.

- Edellisen opaskirjan julkaistusta on jo melkein kymmenen vuotta, Hytönen kertoo kirjaprojektin taustoista.

SuunnistaKuinMestariKansi

Suunnista kuin mestari-kirjan tavoitteena on ollut tarjota kaikille kehityshaluisille suunnistajille ajateltavaa. Hytösen mukaan suunnistuksen aloittelija voi oppia lajin perusteet ja kehittää taitojaan kirjan luku luvulta. Kokeneemman suunnistajan on sen sijaan mahdollista saada kirjasta vinkkejä maajoukkuemenijöiltä.

- Mielestäni harrastuskirjan tärkein tavoite on innostaa. Olen onnellinen, jos niin tapahtuu edes jonkun kohdalla, Hytönen toivoo.

Hän pitää kirjan keskimääräisenä lukijana iltarasteilla ja Jukolassa suunnistavia.

- Monilla taidot eivät nähdäkseni kehity alkeiden oppimisen jälkeen, vaikka iltarasteilla kierretään vuodesta toiseen. Kirjassa yritän tarjota vinkkejä siihen, miten pienillä asioilla voi päästä lähemmäs omaa huippusuoritusta. Onnistuminen taas innostaa, Hytönen kertoo.

Huippusuoritukseen tietoisesti ja nauttien

Hytösen mukaan kirjan punainen lanka on yltää mestarisuoritukseen. Mestarisuorituksella hän tarkoittaa sitä, että suunnistaja pystyy maksimaalisesti hyödyntämään omat taitonsa ja kuntonsa.

- Ei-suunnistava ystäväni kysyi, että miten sen nyt sitten tiivistäisit, millaisessa tilassa huippusuoritus syntyy. Hetken mietittyäni päädyin kahteen sanaan tietoisesti ja nauttien.

HytonenOutiSM15LuhalahtiKUOuti Hytönen suunnisti pronssille SM-keskimatkalla vuonna 2015. Kuva: Kestävyysurheilu.fi

Hytönen kertoo, että suoritushetkellä pitää pystyä eliminoimaan kaikki häiriötekijät. Upeimmillaan suoritus voi tapahtua flow-tilassa, jossa kaikki tuntuu sujuvan kuin itsestään.

- Suunnistaja on vain tyynesti kaikkea tarkkaileva ohjaaja, jonka jalat lentävät ja silmät näkevät kaiken, mitä suunnitelmien mukaan on odotettavissa, Hytönen kuvailee.

Toistoilla taitavaksi suunnistajaksi

Suunnista kuin mestari-kirjaa voi opiskella luku luvulta kurssikirjamaisesti, jolloin taidot karttuvat vähitellen. Kirjasta löytyvät ohjeet muun muassa kartanlukuun, kompassinkäyttöön, maastoaskeleen hiomiseen sekä Jukolaan osallistumiseen.

Sen lisäksi kirjassa avataan suunnistusajattelua. Hytönen määrittelee suunnistusajattelun olevan kaikkea suoritusta ohjaavaa ajattelua. Hytösen mukaan nykyään tavallisin malli on Pekka Nikulaisen 1990-luvulla kehittämä Suunnitelma-ennakointi-havainnointi. Mallin tarkoituksena on auttaa yksinkertaistamaan rastivälin vaiheet jäsennellyksi ajatteluksi.

- Kehittymisessä pääsee alkuun ohjaamalla ajatuksiaan tietoisesti mallin toteuttamiseen. Tuleeko tehtyä suunnitelma jokaiselle rastivälille, onko mielessä ennakkokuva siitä, mitä on edessä, ja sitten: vastaako eteen tuleva maisema ennakkokuvaa. Vähitellen ajattelu automatisoituu. Virheiden sattuessa on hyvä jälkeenpäin muistella, tuliko kaikki vaiheet mietittyä, Hytönen avaa.

Suunnistuksessa kehittyminen ja huippusuoritukseen yltäminen vaatii kovasti töitä. Hytönen kertoo, että taitavaksi suunnistajaksi tuleminen vaatii toistoja ja monia suunnistuskertoja. Suuri osa suunnistussuorituksesta tapahtuu pään sisällä, joten keskittymättä ja omaa tekemistään analysoimatta ei voi kehittyä taituriksi.

- Kumpaakaan ei kuitenkaan jaksa tehdä, jos homma ei ole hauskaa, Hytönen kiteyttää.

-Meri Maijala

Outi Hytösen Suunnista kuin mestari on tilattavissa Premiumsport.fi -verkkokaupasta.

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama