Olli Ojanahosta vuoden nuori helsinkiläisurheilija

Olli Ojanaho suunnistuksen SM-sprintissä Helsingissä viime syyskuussa. Kuva: Touho Häkkinen

Olli Ojanaho suunnistuksen SM-sprintissä Helsingissä viime syyskuussa. Kuva: Touho Häkkinen

Helsingin kaupunki palkitsee tänään tiistaina suunnistaja Olli Ojanahon vuoden nuorena helsinkiläisurheilijana. Asiasta kirjoittaa Helsingin Uutiset.

Palkitseminen tapahtuu Helsinki-päivän juhlassa. Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan palkinto jaetaan sellaiselle nuorelle urheilijalle, joka tehnyt läpimurron lajinsa huipulle. Helmikuussa 21 vuotta täyttäneen Ojanahon meriiteiksi mainitaan muun muassa nuorten MM-kilpailujen kolme kultaa viime vuodelta Tampereen kisoista sekä samojen kisojen nuorten MM-viestihopea.

Ojanaho edustaa Helsingin Suunnistajia.

- On kunnia-asia saada tällainen tunnustus. Muutin tänne Rovaniemeltä lukion jälkeen ja olen kotiutunut mainiosti. Helsingissä yhdistyvät suuren kaupungin meno ja nähtävyydet sekä erinomaiset ulkoilumahdollisuudet. Lyhyen ajomatkan päässä Nuuksiossa odottaa jo kaunis ja hiljainen erämainen luonto, Ojanaho toteaa Helsingin Uutisille.

Tulevan viikonlopun Lahti-Hollola Jukolassa Ojanaho vastaa Helsingin Suunnistajien ykkösjoukkueen ankkuriosuudesta. Viime vuonna kuudenneksi sijoittunut joukkue suunnistaa järjestyksessä Tuomas Heikkilä, Topi Syrjäläinen, Einari Heinaro, Arttu Syrjäläinen, Ollipekka Heikkilä, Veli Kangas ja Ojanaho.

Helsinki-päivän juhlassa parhaana urheilijana ja joukkueena palkitaan muodostelmaluistelun Marigold IceUnity ja vuoden urheiluseurana Helsingin Jalkapalloklubi. Samassa juhlassa palkitaan myös tieteen, taiteen, kulttuurin ja yhteiskunnallisen toiminnan saralla ansioituneita.

-Juho-Veikko Hytönen

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama