MS Parman naiset hakevat revanssia Tiomilan pettymyksen jälkeen – maasto herättää nöyryyttä, muttei pelkoa

Tiia Istolahti suunnisti kevään Tiomilassa toista osuutta. Sama osuus odottaa lauantaina Hollolassa. Kuva: Touho Häkkinen

Tiia Istolahti suunnisti kevään Tiomilassa toista osuutta. Sama osuus odottaa lauantaina Hollolassa. Kuva: Touho Häkkinen

MS Parma on voittanut Venlojen viestin kolme kertaa vuosina 1995, 2000 ja 2001. Viime vuosina naiset ovat taistelleet kymmenen parhaan tuntumassa.

Nynäshamnin Tiomilassa odotukset olivat korkealla etenkin Maija Sianojan huippuvireen ansiosta, mutta viesti kaatui jo avausosuudella seuran jäädessä kauas kärjestä. Loppusijoitus oli 29.

Naisten ryhmän vetäjä Veltti Hanhela ottaa kevään ”työtapaturman” omaan piikkiin.

- Siitä on otettu opiksi, se menee joukkueenjohdon piikkiin, kun valmistautuminen ja ennakointi ei ollut riittävää, Hanhela toteaa.

Lauantaina seura suunnistaa nelikolla

1. Anastasia Rudnaya
2. Tiia Istolahti
3. Tuulia Viberg
4. Maija Sianoja

 

- Venlojen viisi viimeistä sijoitusta ovat olleet 9, 11, 15, 11, ja 9. Nyt ei ainakaan haluta palata sijalle 15, Hanhela pohtii.

Hanhelan mukaan uho tuo helposti tuhon, eikä siihen olla sortumassa. Hän myöntää kuitenkin, että sijoitus kolmen parhaan joukossa olisi komeaa. Ennen kaikkea naisten itsensä pitäisi olla tyytyväisiä suorituksiinsa, jolloin sijoituksenkin pitäisi olla automaattisesti hyvä.

- Suppamaasto herättää oikeanlaista nöyryyttä, mutta ei pelkoa, kertoo tyyppimaastoissa harjoitelleen Parman Hanhela.

-Juho-Veikko Hytönen

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama