Jukola-lippu liehuu Kangasalan kaupungintalolla

Kuva: Iida Savolainen

Kuva: Iida Savolainen

Ensi vuoden järjestäjät tutustuivat vaativan tapahtuman järjestämiseen talkoolaisina Hollolassa.

Jukola 2018 jää historiaan osanottajaennätyksen rikkojana ja suunnistuksellisesti erityisen vaativan maaston puolesta. Ensi vuonna on Kangasalan vuoro pistää merkkinsä Jukola-historiaan.

Lahti-Hollola Jukolan päätösjuhlassa Jukola-lippu luovutettiin kangasalalaisille. Heti maanantai-aamuna se vedettiin salkoon Kangasalan kaupungintalon edustalle. Seuraavan vuoden ajan Kangasala on Suomen suunnistuspääkaupunki.

Kangasala Jukolan järjestäjät olivat Lahti-Hollolassa talkoolaisina tutustumassa tapahtumatoimintoihin ja hakemassa oppia Lahti-Hollolan järjestelyistä.

‒ Näimme ja koimme nyt viimeisen Jukolan ennen omaa Jukolaamme, ja pystyimme keräämään tärkeää informaatiota omien suunnitelmiemme tarkentamiseen, sanoi Kangasala Jukolan pääsihteeri Antti Rantala järjestäjien tiedotteessa.

Jukolan järjestäjä vaihtuu joka vuosi, mutta tieto siirtyy avoimesti järjestäjältä toiselle.

‒ On muistettava, että järjestäjien vuosittaisesta vaihtumisesta huolimatta, niin nykyiset kuin tulevat järjestäjät teemme yhteistyötä Jukolan viestin ja suunnistuksen hyväksi. Tiedon vaihto on tärkeä osa sitä ja nyt olemme saaneet lisää näkemystä omaan viimeisen vuoden työskentelyymme. Näillä eväillä voimme luottavaisin mielin lähteä tulevaan työntäyteiseen mutta varmasti erittäin antoisaan Jukola vuoteemme.

Lahti-Hollolassa työskenteli noin 50 kangasalalaista, jotka ovat seuraavassa Jukolassa eri toimintojen vastuuhenkilöinä. Yhteensä Jukolaan tarvitaan noin 1500 vapaaehtoista. Talkoolaisilmoittautuminen on jo avattu Kangasala Jukolan kotisivulla.

Premiumsport.fi

inov 8 alapanoraama